Röjsjö - suoalueen puolesta
Antti Laukkanen Vieras |
/ #22 Re: tutkimpa asiaa lisää28.10.2010 20:59Kotkalaiset on sitkeitä - kyllä ne vähän kylmemmässäkin pärjää (nimim. entinen kotkalainen) ;). Pernajanlahti ei kyllä todellakaan ole mikään kirkasvetinen lahti - ei mihinkään vuodenaikaan. Mutta toisaalta enpä ole viime vuosina tavannut todella kirkasta vettä missään päin Suomen rannikkoa - paitsi Ulko-Tammion vesillä ja Saaristomerellä Utön lähistöllä. Siellä vesi näytti siltä miltä se mielestäni oikeasti pitäisi näyttää: pohja näkyy 3 metrin syvyyteen asti. Mielestäni Pernajanlahden suuri nykyinen kiintoainesmäärä ei ole lupa lisätä määrää entisestään - päin vastoin: kaikki toimenpiteet määrän vähentämiseksi olisivat tervetulleita! Vapo on varmasti tehnyt työtä oikeaan suuntaan - syytä on ollutkin, kun lähtötaso 70- ja 80-luvuilla on ollut erittäin matala. Mutta samaan aikaan ei tuo turvetuotannon ympäristöystävällisyys ole vielä sillä tasolla missä se pitäisi olla. Itseäni mietityttää eniten se, että turvetuotannossa pistetään hetkessä lihoiksi luonnosta jotakin sellaista, joka on siellä kasvanut useita satoja tai tuhansia vuosia. Tilannehan on esimerkiksi metsien käytön osalta erilainen: normaali talousmetsä kuitenkin palaa ennalleen muutamassa kymmenessä vuodessa.
|
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2003 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
987 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18116 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1175 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
391 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
659 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1309 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1888 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6399 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12805 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
302 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
478 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1049 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1464 Luotu: 29.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10480 Luotu: 13.12.2020