Jämsän Hallin Ilmavoimien Teknillinen koulu on säilytettävä

Tiedottaja

/ #6 Kansanedustajan kirjallinen kysymys

13.02.2012 16:36

Tiedoksi edustaja Peltosen tiedote kirjallisesta kysymyksestä, jonka hän jätti perjantaina.



Tiedote 11.2.2012

Kansanedustaja Tuula Peltonen kysyi alueellisesta oikeudenmukaisuudesta varuskuntien lakkauttamisessa



Puolustusvoimauudistuksen varuskuntalakkautukset vaikuttavat hyvin raskaasti Keski-Suomen työllisyyteen ja alueen talouteen. Keski-Suomen maakunnasta ollaan lakkauttamassa kaksi varuskuntaa; Ilmavoimien Teknillinen koulu Jämsän Hallista sekä Keuruun Pioneerirykmentti. Puolustusvoimat on merkittävä työnantaja sekä Jämsän että Keuruun seuduilla. Ilmavoimien Teknillisestä koulusta Jämsän Hallissa on jäämässä työttömäksi 207 henkilöä. Välillisten vaikutusten myötä Jämsän seutu tulee menettämään enemmän työpaikkoja, kuin mitä varuskunta on tarjonnut. Keuruun pioneerirykmentti puolestaan työllistää 318 henkilöä. Pioneerirykmentti on Keuruun toiseksi suurin työnantaja. Varuskuntien välilliset vaikutukset molempien alueiden talouteen ovat merkittävät.



Ilmavoimien Teknillinen koulu kouluttaa vuosittain noin 350 varusmiestä. Jämsän seutu on jo aiemmin menettänyt alueelta satoja paperiteollisuuden työpaikkoja. Jämsän Hallin Ilmavoimien Jämsän Hallissa toimii myös koelentokeskus, jota ollaan myös lakkauttamassa. Lakkauttamiset tulevat väistämättä vaikuttamaan myös Jämsässä toimivan Patrian toimintaan. Patria rakentaa ja huoltaa Hallin alueella Ilmavoimien kalustoa. Koelentokeskuksen menettäminen aiheuttaa omat ongelmansa Patrian kalustotestaukseen. Keuruun pioneerirykmentti kouluttaa vuosittain noin 1000 pioneeri- ja suojelualan varusmiestä. Sekä Keuruun pioneerirykmentissä että Jämsän Hallin Ilmavoimien Teknillisessä koulussa on merkittävää erikoisosaamista ja osaamispääomaa, jota meillä ei ole varaa menettää.



Uudistusta tehtäessä olisi pitänyt huomioida kaikki sekä suorat että välilliset vaikutukset maakuntien talouteen sekä työllisyyteen. Nyt uudistusta on muokattu pelkästään puolustuspoliittisilla perusteilla eikä alueellisia vaikutuksia ole selvitetty ollenkaan. Sekä Jämsän että Keuruun seutu menettävät merkittävän osan työpaikoistaan. Kyseessä on valtion voimakas vetäytyminen maakunnasta. Kansalaisten kannalta on ikävä signaali, että valtio vähentää työpaikkoja juuri sellaisilta alueilta, joissa työllistyminen on ennestään haasteellista. Näidenkin varuskuntien lakkautusten myötä jotkut perheet tulevat menettämään kaksi työpaikkaa.



Kansanedustaja Peltonen kysyy kirjallisessa kysymyksessään asianomaiselta ministeriltä, miten hallitus aikoo edetä Puolustusvoimauudistuksen suhteen, jotta todelliset vaikutukset alueiden talouteen ja työllisyyteen arvioidaan ja alueellinen oikeudenmukaisuus huomioidaan ennen varuskuntien lopullista lakkauttamista?



Lisätietoja:

Tuula Peltonen, p. 050 5122156





Terveisin, Sonja Kekkonen



Sonja Kekkonen

Kansanedustaja Tuula Peltosen avustaja

puh. 09 432 4076

sonja.kekkonen@eduskunta.fi