Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta

Kohtuukuluttaja

/ #1134 Re: Re: Re: Re:

21.02.2012 15:03

#1107: TARSSA - Re: Re: Re:

Viestini tarkoitus oli kyseenalaistaa Räsäsen argumentointi. Kannatan vallallaolevaa järjestelyä, enkä missään nimessä nimessä menisi sulkemaan ovia jo klo 03.00.  Ymmärtääkseni työntekijä on aina heikompi kuin valtio. Tässä ollaan puuttumassa ravintola-alan työntekijöiden toimeentuloon. Yksilö on vastuussa aina itsestään. Ei ole valtion rooli rajoittaa elämää mainitsemiltani osa-alueilta. Yksilönoikeuksiin voi puuttua vain ja ainoastaan julistamalla yksilö holhouksenalaiseksi. Siihenkö tässä nyt on pyrkimys? Väestöä ei voida holhota, eikä 30-luku ole mitään opettanut.

On ihmisen omien atribuuttien määräämää, sairastuuko hän esim. alkoholismiin tai verrannollisesti mainitsemaani aikuisiän diapeetekseen.  Tämä näin myös luetunymmärtämisen suhteen.

Räsäsen päättömät lausunnot pienen vähemmistön ideologisista lähtökohdista ovat kulkeutuneet jo liian pitkään ilman kontrollia. Erotus siinä missä perussuomalaisten suitsimalle Rautiolle, järjettömien kommenttiensa johdosta, olisi vain johdonmukaista.