Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta


Vieras

/ #1713

22.02.2012 18:10

Räsäsen huoli poliisien työtaakasta on vain tekosyy. Tuolla asialla Räsänen hakee vain julkisuutta, eikä sillä ole mitään tekemistä poliisien työn lisääntymisen kanssa. On aivan sama milloin ravintola ns. purkautuu, silloin voi tulla ongelmia. Jos rurkaus tapahtuu aikaisemmin, silloin on yleensä väkivaltaisia tapahtumia ravintolan edessä jopa enemmän kuin että ravintola olisi auki myöhempään. Luonnollisesti asiakkaat ovat väsyneimpiä, eivätkä jaksa tapella enää. Tiedän tämän asian kokemuksesta, olen eläkkeellä oleva poliisi. Edellisen lisäksi voin sanoa myös, että kotihälytykset lisääntyvät selkeästi, milloin ravintolat ovat kiinni kokonaan. Niitä päiviä on tietysti aika vähän, mutta sekin on havaittu. Samoin alkoholin kallistuminen tuo varsinkin haja-asutusalueille tai pieniin asutustaajamiin suuriakin ongelmia. Ravintoloista tai Alkosta saatava alkoholi korvataan kotiviinein tai perinteisellä pontikalla. Räsäsen hajatelmasta kuultaa liian selkeästi läpi pelkkä tekopyhyys.