Vaadimme kansanäänestystä ydinvoimasta ja uraanikaivoshankkeista
Vieras |
/ #647 Re: Kansanäänestys japanissa02.03.2012 12:28#638: Alfa - Kansanäänestys japanissa Niinpä, mutta Suomi on Bangladeshin (jonne Säteilyturvakeskuksen entinen johtaja Jukka Laaksonen on kauppaamassa venäläisiä ydinvoimaloita) ja muiden kehitysmaiden rinnalla lisäämässä entisestään panostusta ydinvoimaan. Valtiosihteeri Raimo Kailaskin sanoo Kanava-lehdessä, että Suomesta on tulossa pelkkää raaka-ainetta tuottava maa. Nokia oli maailman huipulla vielä 5-6 vuotta sitten. Jos joku olisi silloin tullut esittämään, että Suomen talouden tukijalaksi aiotaan rakentaa ydinvoimaloilla tuotetun sähkön vienti ja uraanikaivokset, niin olisi hänet varmaankin naurettu suohon. Mutta tänä päivänä tällaisia visioita esitetään vakavalla naamalla, näin nopeasti asiat muuttuvat |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1498 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
842 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1209 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
586 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
424 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21247 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
997 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
180 Luotu: 11.09.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
175 Luotu: 12.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
172 Luotu: 29.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025