Finnairin johdon kannettava vastuu
Hallitusammattilainen |
/ #25 Ajatuksia Finnairista ja valtion yhtiöistä22.03.2012 15:59Oli hienoa ja täysin oikein, että Finnairin hallitus meni vaihtoon. Ummehtunut ja kieroutunut sisäpiiripeli rapauttaa Finnairin mainetta rajusti ja lisäksi myös laajemmin koko suomalaista yhteiskuntaa ja yhteishenkeä. Suomi ankeutuu päivä päivältä. Törkeä ahneus, itsekkyys ja raha ovat jo ottaneet ylivallan. Tekemisen meininkiä tarvitaan, jotta maa kukoistaisi. Tekemistä, innovaatioita ja menestystä syntyy, kun kaikki kokevat tulevansa kohdelluiksi reilusti. Finnairin ylimmän johdon ja hallituksen toiminta on ollut yksinkertaisesti väärin minkä hyvänsä oikeustajun mukaan. Ylimääräisen rahan jakaminen tappiollisen yrityksen ylimmälle johdolle vain siitä hyvästä, että pysyvät töissä on ala-arvoista, oli tilanne sitten miten vaikea hyvänsä. Stay-bonuksista esitetyt puolustelut ovat naurettavia, falskeja ja epäuskottavia. Puolustelijat kuuluvat itse samoihin sisärinkeihin. Hallituksen ja ylimmän johdon toiminta on itse asiassa ollut aivan ammattitaidotonta, koska vastuuhenkilöiden toimet ovat aiheuttaneet huomattavia taloudellisia ja imagollisia menetyksiä ja jatkoa luultavasti seuraa. Tämä ei unohdu ihan heti. Maksetut stay-bonukset on saatava tavalla tai toisella perittyä takaisin. Se on ainoa tie laukaista tilanne nopeasti ja saada aikaan sysäys parempaan suuntaan. Johtajiksi valtion omistamiin firmoihin löytyy varmasti myös päteviä korkean moraalin ihmisiä, jotka eivät heti ensimmäisen ongelman tultua luiki tiehensä houkuttelevammille apajille, vaan hoitavat työnsä sillä palkalla mistä on alun perin sovittu – ilman absurdia ylimääräistä työssäpysymisrahaa. Todella pohjanoteeraus on se, että samaan aikaan kun ylimmälle johdolle on maksettu järjettömiä ylimääräisiä palkkioita, jotka eivät perustu mihinkään työpanokseen, erinomaiseen suoritukseen tai ainutlaatuisiin innovaatioihin, yhtiön työntekijöitä on vaadittu alentamaan palkkojaan ja etujaan talkoohengen ja yrityksen edun nimissä. Suurin osa suomalaisista ei voi hyväksyä eikä ymmärtää Finnairin johdon, hallituksen ja asiaan liittyvien vastuuhenkilöiden toimintaa. Suomessa ei liene ole koskaan ollut tällaista moraalikatoa. Kaikkien valtion yhtiöiden johdossa ja hallituksissa on syytä tehdä perusteellinen tuuletus ja tiukentaa palkitsemisjärjestelyt oikeudenmukaiselle ja kohtuulliselle tasolle ottaen huomioon työn vaativuus. Tämä on erityisen tärkeää, kun puhutaan monopoliasemassa tai sen kaltaisessa asemassa olevan yrityksen johtohenkilöistä ja heidän palkitsemisestaan. Monet valtion yrityksistä ovat olleet johdon raha-automaatteja, oli työ hoidettu sitten hyvin tai huonosti. Avoimessa haastavassa kilpailutilanteessa toimivien yksityisten pörssiyhtiöiden johdolle maksetut bonukset ja optiot voivat olla perusteltuja, jos ne ovat tiukasti tuloksiin sidottuja ja yritys on todella tehnyt erityisen hyvää tulosta johtajien erinomaisten päätösten, ainutlaatuisten innovaatioiden ja kovan työn tuloksena. Monopolistisessa asemassa olevien valtion yrityksen johdon palkkioiden on oltava linjassa tehtävien vaativuuden ja oikeiden mitattavien suoritusten kanssa. Ansiottomat ylisuuret palkat, palkkiot, optiot, bonukset ja eläkejärjestelyt eivät sovi kuvaan, jos firma on esimerkiksi lakisääteisessä monopoliasemassa, todellista kilpailua ei ole ja yrityksen olemassaolo ja toiminta perustuu lähinnä lakiin ja olemassa oleviin rakenteisiin. Voitaisiinko kokeilla vaihteeksi sellaista yksinkertaista menettelyä ylimmän johdon rekrytoinnissa, että ylimpään johtoon valittaisiinkin jatkossa henkilöitä, joka tuntevat jo taloon tullessaan valmiiksi toimialan täydellisesti ja ovat kyseisellä toimialalla arvostettuja osaajia ja ovat osoittaneet myös toimivansa eettisesti oikein. Johtaja, joka tulee taloon toimialan ulkopuolelta, toimii huippupalkkaisena oppipoikana tai harjoittelijana, vaikka ylimmällä tasolla pitäisi olla kyseisen alan mestarin pätevyys heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen. Ruohonjuuritason työtehtäviin vaaditaan rekrytointitilanteessa motivaatiota ja toimialan hyvää tuntemusta. Miksi sitä ei vaadita ylimmältä johdolta ? Sen pitäisi olla itsestäänselvyys. Ylimmän tason johtajaksi pätevyysvaatimuksena on mielestäni täydellinen toimialan tuntemus, laajat verkostot ja erinomainen maine alalla. Muihin johtotehtäviin voidaan ja pitääkin palkata spesialisteja ja johtajia, jotka ovat pätevöityneet myös muilla toimialoilta laajentamaan johtoryhmän osaamiskirjoa, mutta ylimmän päätöksentekijän on mielestäni oltava jo valmiiksi täysin sisällä kyseisellä alalla. Esimerkiksi Finnairissa ollaan nähty vuosien mittaan monta toimitusjohtajaa, jotka eivät ole tulleet ilmailualalta. Onko heillä ollut ainakaan ensimmäiseen vuoteen minkäänlaista käsitystä johtamansa yrityksen ja toimialan realiteeteista ? Kuinka siinä tilanteessa kukaan voisi tehdä parhaita mahdollisia päätöksiä, johtaa yritystä parhaalla mahdollisella tavalla ja saavuttaa huippupätevän, koulutetun ja alan tuntevan henkilöstön luottamus ? Ylimmän johdon pätevyysvaatimuksena pitäisi jatkossa olla syvällinen kyseisen toimialan ammattitaito ja tuntemus sekä näytöt nimenomaan kyseiseltä alalta. Ehkä on syytä hakea tällaista johtajaa myös Suomen rajojen ulkopuolelta jos omasta takaa sellaista ammattitaitoa ei löydy. Sama koskee myös yhtiöiden hallitusten kokoonpanoa. Siellä on oltava myös korkeatasoista kyseisen toimialan tuntemusta. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Finnairin johdon kannettava vastuu" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2031 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1024 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18195 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
451 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1956 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
673 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1318 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12811 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
309 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6419 Luotu: 29.11.2023
Mortin männikön puolesta
112 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
763 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10497 Luotu: 13.12.2020
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
481 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.