Koirakuiskaaja Cesar Millan pois TV:stä
Suhu Vieras |
/ #108 hmm22.11.2010 12:03Olen lukenut näitä kommentteja jo jonkin aikaa, itse katson välillä kyseisen herran ohjelmia ja ne ovat erittäin mielenkiintoisia. Mielestäni Cesar ei satuta koiria saati pieksä tai pahoinpitele. Jos ette tiedä pahoinpitelyn ja koulutuksen eroa niin lukekaapa vaikka viime aikaiset uutiset koirista joita on roikotettu parvekkeelta. Olen samaa mieltä monen kanssa että koiran kasvattamisessa ei ole kyse alistamisesta, mielestäni kyse on sääntöjen asettamisesta. Koira ei ymmärrä jos sinä lässytät sille että "Musti älä pure lässynlässynlää" puhe on koiralle ihan samanlaista pölpötystä kuin kaikki äänet. Äänen paineita se ymmärtää, kieltosana tulee tietyllä paineella jne.. Ja se myös aistii ihmisten asenteet, jos se huomaa että ihminen joka sitä "kouluttaa" on herkkä ja lässyttävä eikä osaa asettaa rajoja se rikkoo niitä ja kun ei saa rangaistusta se pitää sitä ihan hyväksyttävänä. Aivan sama on lapsien kasvattamisessa, jos pieni kullannuppusi rikkoo hänelle asetettuja sääntöjä sinä rankaiset häntä (pistät nurkkaan häpeämään ym..) jos et rankaise niin kasvatat sillon kauhean rakkarin. Sama on koirissa, jos et aseta rajoja ja saa koiraasi oppimaan kunnioittamaan sääntöjä ja itseäsi vaarannat silloin kaikki ympärillä olevasi ihmiset, koska koirasi voi hyökätä heidän kimppuunsa ja vahingoittaa heitä. Itse en ole mikään ammattilainen, minulla on cockerspanieli joka oli toisella omistajalla aikaisemmin ja se alistettiin niin pahasti että se pelkäsi kaikkea mikä liikkui, teki tarpeensa sisälle ja piti puremista leikkinä eikä päässyt päivittäin lenkille vaan sen maailma käsitti takapihan. Kun se tuli minulle minä asetin sille säännöt, jos se ei niitä totellut rankaisin sitä, kuten otin niskavilloista kiinni ja kielsin, en siis pyöritellyt pitkin pituuksia tai saanut sitä uikuttamaan vaan otin napakasti kiinni ja vein sen pois huoneesta, pian se oppi mitä sai tehdä ja mitä ei. Nyt minulla on tasapainoinen kolmivuotias reipas poika joka pääsee lenkille aina kun tahtoo, saa hyppiä ja temmeltää pihalla, kotona se saa levätä,leikkiä, se saa hellyyttä, lämpöä, ruokaa ja huomiota ja kun tulee vieraita se saa niiltä hellyyttä ja huomiota ja kun pikku lapset tulee sen lähelle ja repii sitä turkista se tietää että minä tulen ja pelastan sen tilanteesta ja vien lapset pois ennen kun sen täytyy puolustaa itseään, jos siis jotkut lapsi vieraat näin tekevät. Asia on yksinkertainen ja helppo. Ja kaiken lisäksi se tajuaa myös sen, että sillä on oma reviirinsä jossa se on pomo ja sen reviiriä myös kunnioitetaan, ja se myös tajuaa että minä olen pomo ja minulle on turha ruveta isottelemaan. Mutta niin, mielestäni Cesar hoitaa sellasia koiria jotka ovat erittäin agressiivisia tai ovat muuten kasvatuksensa puutteen myötä seonneet ja mielestäni hän ei ole kertaakaan pahoinpidellyt koiraa vaan asetttanut rajat ja opettanut että jos koira rikkoo niitä se myös saa siitä rangaistuksen. Mielestäni on naurettavaa edes väittää, että hän mitenkään satuttaisi koiria tai muuta vastaavaa. Enemmän minä noita ohjelmia katsoessani pelkään noita koiria ja kauhistelen miten ne on edes päästetty tuohon tilaan kuin sitä että Cesar tulee ja pelastaa koiran ja monen ihmisen hengen asettamalla koiralle rajat. Näiden kommenttien perusteella en yhtään ihmettele minkä takia uutisissa usein on juttuja miten koirat hyökkäävät lenkkeilijöitten ja pienten lasten kimppuun ja sitten vielä kehataan itkeä sitä "kun meidän Musti nyt joudutaan lopettamaan kun se puri naapurin Erkkiä" menkäähän ihmiset ihteenne ja ajatelkaa kenelle te teette enemmän hallaa koiran väärällä kasvatuksella. Ja meninköhän nyt hieman sivuraitteille. Mutta pointti on se että tälläisiä turhanpäiväisiä ja naurettavia adresseja en todellakaan aio allekirjoittaa, mieluummin allekirjoitan adressin vaikkapa niille Irlanninsettereille jotka heitettiin parvekkeelta taannoin alas, ettei niitä palautettaisi omistajalleen tai sitten vaikkapa adressin sille että eläinrääkkääjille tulisi kovemmat rangaistukset. Koska on olemassa oikeastikin eläinten pahoinpitelyä ja satuttamista ja jos te lukisitte uutisia te huomaisitte että tuo Cesarin koirien kouluttaminen EI sitä ole. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Arvoisa Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb, Me, Palestiinan tilanteen johdosta huolestuneet ja turhautuneet suomalaiset, kirjoitamme Teille vedotaksemme oikeudentajuunne ja pyytääksemme Suomelta vihdoin konkreettisia toimia: Palestiinan valtion tunnustamista ja historian oikealle puolelle siirtymistä, kuten totesitte 21.5.2025. Olemme joukko asiantuntijoita, tutkijoita, julkisuuden henkilöitä ja ihan tavallisia suomalaisia, jotka ovat viimeisen kuukauden ajan kampanjoineet Palestiina...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Koirakuiskaaja Cesar Millan pois TV:stä" tähän luetteloonSilvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
453 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51119 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21072 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
63 Luotu: 07.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
948 Luotu: 17.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11083 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
55 Luotu: 22.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
246 Luotu: 29.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.