SAVELAN POSTI SÄILYTETTÄVÄ

Vastarannan kiiski

/ #15 Hyvinvointiyhteiskunnan purkua Jyväskylässä

28.04.2012 21:25

Hyvinvointiyhteiskunnan purku etenee. Jokunen vuosi hämmästeltiin, miten kaltoin kohdelluksi tulivat Lapin syrjäseutujen asukkaat, kun posteja lakkautettiin. Sitten ihmeteltiin, että monen kunnan taajamista lähtivät posti, lankapuhelinverkko ja pankkiautomaatit. Usein yhtälöön kuului, että myös terveyspalvelut vietiin käsistä ja kouluja laukkautettiin. Herätys: Hyvinvointipalvelujen purku käy kovaa kyytiä Jyväskylässä. Rivikansalainen ei vain pysy aina selvillä, milloin jokin peruspalvelu on ensin ulkoistettu ja etäännytetty päättäjiltäkin - ja viedään sitten kylmän viileästi käsistä.

Emme voi hyväksyä Savelan postin palvelujen karkaamista käsistä. Stoppia myös Jyväskylän kaupungin hallintosäännön muuttamiselle,jos suuntana on se, että virkamiehet saavat enenevässä määrin päättää ihan vappaasti, mihin veronmaksajien rahat mennee. Haloo! Olemmeko matkalla kohti totalitarismia?

Nyt voi vielä puhua asioita ÄÄNEEN Savelan postin säilyttämisen puolesta. Kaksi kokemusta on keskustan postin käytöstä. Ihmisiä kyykytetään, jos he joutuvat lähtemään paketin perään bussilla tai etsimään ensin parkkipaikkaa, maksamaan maltaita, ennustamaan parkkimaksun jonon pituuden mukaan - ja jonottamaan...

PS. Kuka on selvillä, mistä löytyy Itellan omistajat tätä nykyä? Heidän menttaliteettinsa on kuitenkin EVVK - ei voi vähempää kiinnostaa.