Ei kannettu vesi kaivossa pysy: paremman opetuksen puolesta


Vieras

/ #8 TKK < Aalto

06.05.2012 19:17

Huomaa kyllä, että adressi ei todellakaan koske koko Aaltoa, vaan ilmeisesti vain ja ainoastaan TKK:ta. Itse adressista huokui läpi se, että opettajat ja koulu olisivat kaikesta vastuussa. Tietysti systeemi voi kannustaa oppimaan tai keplottelemaan, mutta on myös opiskelijan oma valinta prujata tai muuten kusettaa, tai ylipäänsä mennä siitä mistä aita on matalin. Jos kerran tietää, että olisi hyvä opetella asioita, niin miksei sitten opettele? Lyhytnäköisyydestä, laiskuudesta ja selkärangattomuudesta saa ensisijaisesti syyttää itseään. Korkeakouluopiskelu kuitenkin on täysin vapaaehtoista, ja sitä voisi jopa pitää etuoikeutena.

Opetushenkilökunnan tietysti soisi olevan korkeatasoista myös pedagogisilta taidoiltaan. Kysysmys tietysti on, mistä sellaisia ihmisiä saataisi? Mikä saisi heidät valitsemaan opetustyön? Tai voisiko Aalto jotenkin tukea ja auttaa opetushenkilökuntaa pedagogisten taitojen kartuttamisessa?

Ovatko Aallon opiskelijat edes niin hyviä, että mitään huippuyliopistoa kannattaa tavoitella? Ainakin TKK:lla on niin iso lauma ihmisiä, että huippuja on vain pieni osa. Koko Aallon sisällä koulutusohjelmien kokoerot ovat huimia. Opiskelijamäärän karsiminen on siis hyvin linjassa tason nostamisajatuksen kanssa.

Toisaalta, huippuuden tavoittelu ei sinänsä vaikuta kovinkaan järkeenkäyvältä. Yhteiskunnan kannalta on huono, että ihmiset yrittävät olla huippuja, kun vain pieni prosentti oikeasti voi olla. Suurin osa on tässä valossa enemmän tai vähemmän epäonnistujia, eikä se tee ihmisistä onnellisia. On paljon parempi pyrkiä kehittämään sitä, miten keskinkertaiset ihmiset kasvavat täyteen mittaansa. Keskinkertaisuus kuitenkin on se, millä tässä maailmassa pitää pärjätä. Yritystenkin pitäisi tiedostaa tämä, ja miettiä miten meidän peruspulliasten kanssa saadaan hoidettua hommat putkeen, sen sijaan että haikaillaan jotain huippumoniosaajia, joille ei ole tarjota kunnollista rahallista vastinetta eikä myöskään heidän näkövinkkelistään kunnollisia haasteita.