EU:n ulkopuolelta tulevien ulkomaalaisten oikeutta ostaa Suomesta maata tai kiinteistöjä tulisi rajo

Markku Nuppola
kuusankoski

/ #4 Sadulle

01.07.2007 09:37

On se vaikeaa, on on. Pelkääköhän ne esim. Espanjassa, Turkissa ja Virossa että suomalaiset ostaa meidän maamme. Eivät, koska KATEUS ja MINÄ ITSE-menttaliteetti niin voimakkaassa muodossa kuin se meissä suomalaisissa on, sitä ei muualla esiinny.

Kiitos satu herroittelusta, tavallinen duunari allekirjoittanut kuitenkin on.

Tuleehan siellä käytyä tutustumassa, syntyisin Lappeenrannasta, ensimmäiset parikymmentä vuotta asuttu ja nyt kaikki lomat ja vaapa-aika mökillä.

Kaikki kunnia veteraaneillemme, he tekivät meille mahdolliseksi sen että voimme omistaa maata ja myös myydä sitä kenelle haluamme, ilman "kremlin" lupaa.
Ja nyt jotkut haluaa rajoittaa tuota oikeutta, pahaa tekee veteraanien puolesta, näinkö heidän taistelemiaan oikeuksia halutaan poistaa, tämä on taas yksi niistä, moni on jo lähtenyt.

Satu, älä puhu ja kirjoita koko lappeenrantalaisten suulla, ei kaikki ajattele niin kuin sinä.