Koirakuiskaaja Cesar Millan pois TV:stä

Maalaisjärki
Vieras

/ #119 Pidän ohjelmasta

04.12.2010 22:14

Minulla on ollut koiria yli 30 vuotta, 3 eri rotua, ja olen huomannut, että samassakin rodussa on aivan eriluonteisia koiria. Jotkut ovat helpompia, kun taas toisten kanssa on ongelmia tullut. Kaikkiin koiriin ei käy samat koulutusmenetelmät.

Olen katsonut Millanin ohjelmia, nykyään jokaisen niistä, tallennellut niitä, ja mielestäni hän käyttää koirien kuntoutuksessa tervettä maalaisjärkeä. En ole koskaan nähnyt hänen pahoinpitelevän koiria. On myös huomioitava, että hänen koulutukseensa tulevat koirat ovat jo todella vaikeita tapauksia, joille ei namipalat tai naksutin riitä. Olen myös lukenut hänen kirjansa Koirakuiskaaja, joka on hyvä kirja, ja valottaa erinomaisesti koiran psykologiaa. "Laumanjohtaja"- sekä "Perheen koira" -kirjat ovat tilauksessa.

Ihme, että ette vaadi poistettavaksi neloselta tulevaa "Eläintenpelastustiimi"-ohjelmaa. Sitä katsoessa tulee minullekin paha mieli, enkä kaikkia kohtia pysty edes katsomaan. Sellaista eläintenrääkkäystä siinä näytetään, ettei uskoisi maailmassa sellaista olevankaan. Tietysti tiimi tekee hyvää työtä ja pelastaa näitä kaltoinkohdeltuja eläimiä.

Cesar Millan pelastaa myös koiria, jotka ovat lopetusuhan alla, joilla on vaikeita traumoja takanaan ja jotka ovat jopa ihmisille vaarallisia.
Ohjelma on todella hyvä ja olen saanut sieltä monta vinkkiä omien koirieni koulutukseen.

TV-lupamaksun maksajana vastustan ehdottomasti, että mieliohjelmani TV:stä poistettaisiin. Jos kenen sielu ei kestä ohjelmaa katsoa, niin kanavaa voi vaihtaa. Yleensäkin kun katson TV:stä vain luonto- ja eläinohjelmia, niin en missään nimessä suostu, että parhain niistä poistetaan.