Vantaan varhaiskasvatuksen säästöt

Piia Jokivirta

/ #8

01.06.2012 22:09

Aloitetaan alusta, eli......On ihanaa, ku saa lapsia. Vanhemmat kasvattaa lastaan/ lapsia kovan paineen alla, rahallisesti, kuitenkin rakastaen omaansa. Miksi Vantaa haluaa, ettei aikuiset tee enää lapsia, miksi te viette aina niiltä, jotka sinnittelee ja koittavat saada joka päiväsen leipänsä pöydän ääreen..? Taistelua, koko se aika, kun lapset asuvat kotona ja sitten ihmetellään, kun vanhemmat väsyy..tulee alkoholismia ja ehkä muutakin, ei jakseta välittää säännöistä ja mitä se lapsi tekee vapaa-aikanaan..Nyt olisi aika ottaa jo niiltä päättäjiltä se raha pois, kun kurjemmaksi menee tilanne...Vähempiosaiset, eli vanhukset, joita saamme kiittää hyvästä kasvatuksesta ja neuvoista. Lapset, jotka tuovat meille aikuisille vanhuudessa myös sen minkä olemme heille antaneet..ja nyt voi sanoa, ettei hyvältä näytä vanhuus omalta kohdalta..niin kylmäksi on mennossa Vantaan säästöt. Pelottaa tulla vanhaksi, kun nuoria ei osata kohta kouluttaa ollenkaan.Oma poikani on ollut erityiskoulussa koko ikänsä ja nyt näen jo hänen tulevaisuutensa..Vaikeita aikoja eletää koko yläaste kausi..Voihan, itku tulee taas, kun ajattelee ja osaa jo ennustaa, mitä tuleman pitää..