Katainen ja Kiviniemi, toimien luvallisuus ja ministerivastuulaki
Todella huolestuttavaa |
/ #188 Re: Avoin kirje kansanedustajalle06.06.2012 23:34#182: Heidi Kuittinen - Avoin kirje kansanedustajalle Tämän EVM:n sopimuspöytäkirjan allekirjoitti hieman yli vuosi sitten siloinen valtionvarainminesteri Jyrki Katainen. Tiedottaminen Mediassa on ollut surkeaa. Eduskunta on käsitellyt asiaa kyllä, mutta asakirjan sisältö lienee vieläkin hyvin epäselvä kansanedustajille. Tämän julkisen asaikirjan sisältö on todella pelottavaa luettavaa, siksi sen levittäminen on aika tehokkaasti yritetty estää. Lainasin kirjoituksestasi pääpiirteitä, koska nyt on enää todella vähän aikaa herätellä ihmisä. "Euroopan vakausmekanismi eli EVM on siis monikansallinen rahoituslaitos, jolle Suomi sitoutuu maksamaan 12,6 mrd euron alkupääoman ilman mitään vastinetta. Onko todella niin, että sitoudumme myös jatkuvaan maksuvelvoitteeseen eli kun yhtiö päättää tarvita lisärahoitusta, meidän tulee mahtikäskystä maksaa tuo summa tilille 7 päivän aikana? Huolestuttavaa on myös, että maksumääräys menee aina jäsenmaan oman budjetin ohi. Suomi on siis luovuttamassa taloudellisen päätösvaltansa luxemburgilaiselle, voittoa tavoittelevalle pankille, jonka sijoitukset me näin turvaamme veronmaksajiemme selkänahasta? Sopimuksen mukaan osakeyhtiön kaikki omaisuus, rahoitus ja työntekijät nauttivat täydellistä koskemattomuutta ja syytesuojaa eli kukaan ei voi koskaan vetää heitä oikeuteen tai vastuuseen mistään, kävi miten kävi. Yhtiö on siis vapautettu kaikista rajoituksista, sääntelyistä, tarkastuksista ja maksujen keskeytyksistä. Työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus eikä heidän tarvitse maksaa veroja. Kaikki dokumentit ja kirjanpito ovat salaisia, samoin EVM:n tilat." EVM säätiö/yritys nauttii verovapautta. EVM:n edut ohittaa kansalliset tarpeet. Tästä on kyse! Tuskin haittaa, jos joku heittää kehiin sen V:llä alkavan sanan. Varsin ymmärrettävää!
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1303 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3454 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
402 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
316 Luotu: 04.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1699 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20424 Luotu: 20.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68602 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
540 Luotu: 01.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1462 Luotu: 10.12.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
671 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2503 Luotu: 15.07.2023
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1817 Luotu: 09.05.2022
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
259 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11314 Luotu: 03.02.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
585 Luotu: 01.03.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1840 Luotu: 10.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
757 Luotu: 10.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025