Teemu Mäki pois professorin virasta

Pohjanmmalta

/ #87 Etiikasta etikkaa

27.06.2012 15:49

Teemu Mäen teos tunnetaan aika hyvin eurooppalaisissa taidekouluissa. Esimerkiksi Gentissä muuan opiskelija tekaisi lopputyötään varten feikki-kissantappovideon You tubeen. Hänen teoksensa koostui sitten yleisön reaktioista. Aktia sinänsä hän piti banaalina. Eli mainetta on tullut vaan kunnian kanssa onkin sitten hiukan niin ja näin.

Etiikan kannalta Mäen - ja hänen kannattajiensa - retoriikka on ontuva. Pohjalla on usien käytetty ja klassinen silmänkääntö. Kyseessä on yleisen ja yksityisen toisiinsa sekoittamisesta tyyliin "kaikki kissat ovat nelijalkaisia" > "näen nelijalkaisen eläimen" > "näen kissan". Näinhän ei siis ole, voin nähdä myös hiiren.

Toisin sanoen yleiset eettisen normiston rikkomukset eivät voi antaa oikeutta yksityiselle eettisen normiston rikkomukselle, kuten nyt halutaan tehdä vedottaessa Mäen oikeutukseen tuoda esille maailman yleistä julmuutta yksityisen perverssion kautta. Yleisellä maailman julmuudella ei ole mitään tekemistä yksittäisen ihmisen tekemien valintojen kanssa. Jos amerikkalaissotilas tappaa Afganistassa ei se oikeuta minua tappamaan naapuriani. Mutta onhan näitä Mäkiä muuallakin kuin taidepiireissä. Hänestä olisi hyvinkin voinut tulla kunniallinen lahkolaissaarnaaja. Tosin sitä ominaisuutta hän saa toteuttaa nytkin, ja paremmalla palkalla kuin mihin uskonveljet olisivat koskaan pystyneet.