Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta


Vieras

/ #2346 Eikö huolestuta yhtään?

10.07.2012 18:49

En voi käsittää miksi kokoomuksessa ei huolestuta mihin Suomi on menossa Kataisen johtajuudessa. Kymmenien miljardien eurojen lataamiset kreikkalaiseen, espanjalaiseen, irlantilaiseen, portugalilaiseen ja kyproslaiseen korruptioon ja hulluuteen ei heilauta kokoomuksen jäseniä suuntaan eikä toiseen. Kokoomuksen jäsenet antavat Kataisen vapaasti tuhota kaiken sen pääoman, jonka puolesta suomalaissotilaat taistelivat sodissa, ja jonka rakensivat II maailmansodan jälkeen.

Katainen on lataamassa tuleville sukupolville sellaista laskua, jota ei mikään kansakunta pysty maksamaan. Edessä häämöttää 100 miljardin euron lasku suomalaisille vain sen vuoksi, että yksi kaveri Siilinjärveltä ajoi Suomen siihen. Eurooppalaisten pankkien pelastaminen ei voi olla Suomen kansan asia, mutta Jyrki Kataisen logiikan mukaan se on Suomen kansan asia. Ovatko kokoomuksen jäsenet ja luottamusasemassa olevat henkilöt samaa mieltä?

Suomi on tuhoutumassa parhaillaan. Vuonna 1917 saavutettu itsenäisyys on valumassa kansainvälisten pankkiirien, osakehuijareiden ja optioiden metsästäjien käsiin. Suomesta tulee kauppatavaraa johdannaismarkkinoille EU:n suuressa ponzehuijauksessa, jonne Jyrki Katainen hallituksessaan olevien typerysten kanssa saattelee Suomen parhaillaan. Ja tätäkö kokoomuksen jäsenetkö muka haluavat? Haluaako myös MEP Eija-Riitta Korhola tätä? Kerrassaan surettava tapaus, halusimme sitä tai emme.