Maahanmuuttajien tuet
sosiaalialan opiskelija Vieras |
/ #70 mustavalkonen ajattelu on naiivia - turha kiinnittää huomio fanaattisesti yhteen epäkohtaan17.12.2010 13:42Ehkä tähän voisi ratkaisuna toimia samanlainen systeemi kuin opiskelijoilla; Opiskelijat on AINOA ryhmä suomessa, joka PAKOTETAAN ELÄMÄÄN LAINALLA. eli opintotuki on niin pieni, ettei se yksin kata kuin ihan perustarpeet. Täytyy jaksaa tehdä töitä ja ottaa lainaa, mikäli haluaa myös nauttia elämisestä sekä kustantaa lääkeet, vaatteet ym. Sama voisi toimia maahanmuuttajilla - alussa "perehdytystuki" olisi kattavampi alkuun pääsemiseksi ja sisältää kaikenlaista osallistavaa toimintaa (tätähän siis tapahtuu jo), mutta tämän jälkeen tuki tiputettaisiin alemmas ja annettaisi mahdollisuus "maahanmuuttajalainaan". Näin tuet eivät olisi ilmaisia heillekkään kuten eivät ole opiskelijoille. Tukisysteemin on muutenki epäreilu kaikessa reiluudessaan: se, että kaikki tiettyyn ryhmään kuuluvat saavat saman tuen on hyvä, mutta tukitarpeet ovat heilläki erisuuret. Nuoret työttömätkin tarvitsevat tukia, mutta jos heille annetaan se yli tuhannen euron ilmainen tuki, heillä ei välttämättä ole halua edes lähteä tai palata töihin, jotta hankkisivat itse oman toimeentulonsa. Ja edelleenkin opiskelija saa max 500e kuukaudessa. Suomessa on monia monia monia ihmisia, jotka valitsevat elää tuilla, ei pelkästään ulkomaalaisia. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Maahanmuuttajien tuet" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18203 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1965 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
705 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
483 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.