Seis hyvitysmaksun laajentamiselle!

Peter Ceder
Vieras

/ #99 Tämä on niitä Lex Nokia jälkimaininkeja.

20.12.2010 14:12

Kun silloinen ministeri ajoi asiaa kuin käärmettä pyssyyn, niin hän ei edes tiennyt miksi.

Nykään ei maamme päättäjistä, saati asukkaista kovinkaan moni tiedä miksi pitäisi maksaa lähes kaikesta millä noin teoriassa voi kuunnella musiikkia.

Ulkosuomalaisena jo 23 vuotta asuneena en voinut ymmärtää, kun ex-kotimaahani tullessani taksinkuljettaja sulki radion istuessani autoon. Omaa autoa ei ollut, joten pyysin kuljettajaa ajamaan yli 100 km:n päähän.
Hiljaisuutta kesti vain tovin, kunnes hän kertoi, että mistä oli kyse radion sulkemisessa. Hän ei halunnut maksaa auton paikkaluvun mukaan määräytyvää Teosto-maksua. Lupasin pitää pääni kiiinni ja kuunnella Suomen uutiset ja suomenkielistä ohjelmaan monen vuoden jälkeen mahdollisimman pian. En tuolloin edes uskonut tuohon järjestelyyn, sillä kuljettaja kertoi jo eri asemien joutuvan maksamaan soittamistaan lauluista. Tarkistin asian mökilläni ja kuvittelin mitä seuraisi, jos tällaista edes yritettäisiin ehdottaa maassa jossa asun. Kukaan ei tekisi poliittista itsemurhaa kotimaassani.