Turun Hevosklinikalle (Anivet) jatkoaikaa

Johanna Koponen
Vieras

/ #14 Taustatietoa, Koposen perheeltä

02.01.2011 17:53

Anivetin klinikan maneesille teetettiin kuukausi sitten kaupungin pyynnöstä uusi lujuuslaskelma, johtuen viime talven halliromahtamisista. Kävi ilmi että maneesin lujuuslaskelmat eivät täytä rakennusvuoden 1995 lujuusvaatimuksia, eli klinikalle on myyty viallinen maneesi, johon nyt ei Juva Oy:n laskelmien mukaan saa kertyä yli 50 cm lumikerrosta/ kohta, jotta halli on turvallinen.
Kaupunki on hyväksynyt rakennuslupaa haettaessa rakennukset, ja jopa vaatinut silloin lisävahvistuksia manesiin, jotka tehtiin, ja maneesi sai käyttöluvan.

Nyt 16 vuotta myöhemmin, jonka aikana maneesi on palvellut hyvin, jonka aikana ei ole  mitään korjausvaatimuksia tai muuta vastavaa  tullut miltään taholta, käy ilmi että sekä Turun rakennusvirasto että hallin rakentaja eivät ole tehnyt laskelmiaan oikein, jolloin se tietenkin on korjattava, mikä tullaan ehdottomasti tekemään, mutta niin kuin kaikki ymmärtävät keväällä olisi parempi hetki se tehdä, ja jos siihen saakka huolehditaan ettei katolle synny lumikuormaa, olettaisi että korjaussuunnitelmat voisi tehdä rauhassa ja korjata maneesi hyvän sään aikana, jolloin hevosten ei tarvitse liukastella juoksuttamisessa.

Kukaan ei halua että maneesi tulee kenenkään niskaan, lumen kerääntymistä tarkkaillaan koko ajan, ja poistetaan tarvittaessa.
Näköjään, eläinlääkärin ammatin lisäksi pitäisi lukea itsensä diplomiinsinööriksi, jos haluaa rakentaa jotakin, ja varmistaa että se mitä ostat on varmasti kunnolla tehty, vaikka kaupungin rakennusvirastokin tarkistaa suunnitelmat, jonka takia maksetaan rakennusluvasta.
Hyvää ja parempaa alkavaa vuotta kaikille!