Maahanmuuttajien tuet
Ei aivan niin mustavalkoinen |
/ #457 Kaikki on suhteellista01.09.2012 22:03Olen samaa mieltä siitä, että kaikille samat oikeudet, kuten myöskin velvollisuudet. Mutta... Oletteko miettineet sitä, että ihmiset, jotka tulevat tänne, ovat kielitaidottomia ja eivät tiedä kulttuuristamme välttämättä yhtikäs mitään? He ovat tottuneet tekemään töitä - kaikilla heillä ei ole sosiaaliturvaa omassa maassaan. Täällä nämä ihmiset joutuvat byrokratian kouriin. Asiat etenevät tämän maan koneistossa todella hitaasti. Kieltä ei opita viikossa tai kahdessa ja vaikka haluja olisi opiskella, ei kursseja tai opiskelumahdollisuuksia ole tarjolla niin paljoa välttämättä, mitä olisi tarve. Paljon on myös tapauksia, joissa maahanmuuttaja hakee töitä, mutta ei saa niitä, koska ei osaa kieltä. Ja vaikka edelleen olen samaa mieltä siitä, että tuet ja muut etuudet samanlaisiksi kaikille Suomessa asuville, olen kuitenkin myös sitä mieltä, että varsin monella suomalaisella olisi peiliin katsomisen paikka niin etuuksien nautiskelun kuin töiden vastaanottamisen / hakemisen kohdalla. Kuinka moni suomalaisista laskee euronsa sen mukaan, että kannattaako töitä tehdä vai nostaa työttömyyspäivärahaa? Töitä ei tehdä sen vuoksi, että töitä on tehtävä tai että olisi mielekästä tekemistä vaan sen vuoksi, että saisi enemmän rahaa kuin joutenollessa. Maahanmuuttajien kohdalla lähtisin pikemminkin hakemaan ratkaisuja kotouttamispuolelta ja resurssien nostamisesta sille puolelle. Panostusta kielen opiskeluun ja myöskin siihen, että valtaväestö tietäisi enemmän siitä, mihin pyörään maahanmuuttajat joutuvat. En allekirjoita ennen kuin adressin teksti on muokattu faktapohjaiseksi eikä kirjoitettu mutu-pohjalta ja olettamuksiin perustuen. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Maahanmuuttajien tuet" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1047 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2056 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
499 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18241 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1991 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
690 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
129 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
311 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1330 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12820 Luotu: 15.07.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10507 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1477 Luotu: 16.02.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
718 Luotu: 27.04.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1477 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
489 Luotu: 08.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.