Ei suurluokkia Äänekoskelle!

Peppi

/ #4

15.11.2012 19:23

Luokkakokoa merkittävämpänä tässä lie kyse siitä, että jo ryhmäytyneet lapset revitään irti tutusta luokasta, kaveripiiristä ja tutusta opettajasta säästöjen nimissä. Joillekin oppilaille tämä ei aiheuta sen suurempia ongelmia, mutta kaikkein heikoimmat ja ujoimmat oppilaat kärsivät tässäkin kaikkein eniten. Tällaisista päätöksistä saatavat säästöt tulevat moninkertaisesti maksettavaksi muiden hallintokuntien osalle muutaman vuoden viiveellä. Naurettavalta kuulostaa, että näistä toimista tulevat säästöt ovat ensi vuonna 60 000€! (Huomioitavaa on, että samaan aikaan uuden terveyskeskuksen budjetti on ylittynyt jo nyt n. 8 miljoonaa €!!)

Osa isommista oppilaista on jo kerännyt rahaa leirikouluun, nyt rahat menevät pitkälti matkan peruutusmaksuihin.

Tässä asiassahan on nimenomaan laitettu Mämmen koulu ja Keskuskoulu vastakkain sillä seurauksella, ettei Mämmen koulua suostuttu TOIMINNALLISESTI yhdistämään (oppilaat olisivat siis edelleen jatkaneet nykyisissä väistötiloissaan) Keskuskouluun, vaan nyt kärsijöiksi laitetaan pienet puolustuskyvyttömän oppilaat.