Ei suurluokkia Äänekoskelle!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Ei suurluokkia Äänekoskelle!.

Heidi

#1 Mikä on suurluokka?

15.11.2012 01:17

Mikä on normaali luokkakoko?
Miika

#2 Re: Mikä on suurluokka?

15.11.2012 18:18

#1: Heidi - Mikä on suurluokka?

Opettajan hallittavissa oleva luokkakoko on karkeasti arvioituna reilusti alle 30. Mitä vähemmän oppilaita, sitä enemmän aikaa opettajalla on per oppilas. Jos luokkakoko ylittää 30, on jokaisella pikkupuuhailijalla aikaa enemmän omaan toimintaansa, koska opettaja ei yksinkertaisesti kykene valvomaan kaikkia yhtäaikaisesti. Pahiten alakynteen jäävät kuitenkin erityishuomiota vaativat, eli esimerkiksi add- tai oppimishäiriöiset oppilaat. Jos oppilaita on esimerkiksi 40, tilanne on opettajan kannalta todella toivoton. Ja opettajat/kouluhenkilökunta ovat hyvin pitkälti valikoituneet työhönsä, jolloin he eivät kykene sivuuttamaan ongelmia olankohautuksella, vaan esimerkiksi luokan hiljaisen ja ujon lapsen aivan liian vähälle jäänyt huomio alkaa kummittelemaan unissa ja aiheuttaa myös suurta stressiä, sillä opettajalla on suuri vastuu tarjota oppilaalle täydet edellytykset selviytyä ja menestyä elämässä. Kun oppilasmäärä on kohtuullinen, opettaja pystyy jakamaan huomionsa tasapuolisesti jokaista kohti. Usein esimerkiksi ns. häirikköoppilaat ovat todellisuudessa vain huomiota ja tukiopetusta vailla, jonka he sitten kompensoivat käyttäytymällä typerästi, koska se on keino saavuttaa opettajan välitön huomio.
Keskimääräinen oppilasmäärä luokkaa kohden kasvaa jatkuvasti. (Jos siis tarkoitit "normaalilla" sitä.) Suurluokkien koko saattaa ryöstäytyä täysin käsistä jo lähivuosien aikana. Nyt puhuttavissa suurluokissa 40 oppilasta ei ole vielä mikään ihme. Jos sama kehitys jatkuu, voi luokkakoot nousta aivan uusille kymmenille, jolloin tilanne opettajan kannalta on yksinkertaisesti mahdoton. Ja painotan, että opettajat eivät ole tässä se osapuoli, joka eniten kärsii, vaan LAPSET. Opettajat tekevät työtään lasten vuoksi ja jokaisella lapsella tulisi olla TÄYSI OIKEUS TASAPUOLISEEN OPETUKSEEN. Tämä kuitenkin menee yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi, kun resursseja karsitaan myös Äänekoskella opetuksesta liki kusipäiseen malliin (vai mitä olette mieltä ns. sijaiskiellosta?) ja luokkakoot räjähtävät käsiin.

Jenna

#3

15.11.2012 19:01

Minäkin haluaisin kuulla, mitä tarkoitetaan tässä adressissa suurluokalla. Nimittäin osan oppilaista siirtyessä Mämmen kouluun jää uudelleensijoitettavia oppilaita vähemmän keskuskoulun sisäiseen ryhmäjakoon. Opetuslautakunnan esityksestä olen näkevinäni, että näin ollen keskimääräinen ryhmäkoko on reilut 23 oppilasta. Pahempaakin on siis nähty, ja omana yläasteaikananani (nykyäänhän se on yläkoulu) hajotettiin myös yksi rinnakkaisluokka. Silloin ei kuitenkaan sijoitettu osaa oppilaista toiseen kouluun, vaan kaikki jaettiin jäljelle jääneiden kolmen kasiluokan kesken. Ja henkiin jäätiin.

Äänekoskella on ihme meininki tämän säästämisen suhteen. Keskuskoulun oppilaiden vanhemmat ovat pitäneet tuota vanhaa sotasairaalaa kuin lintukotona, johon ei voida kohdistaa mitään säästötoimia. Samanlaisia puistatuksia en ole tavannut siinä vaiheessa, kun on puuhattu esimerkiksi Mämmen koulun vaivihkaista lakkauttamista tai silloin, kun Parantalan koulu ihan oikeasti ajettiin alas. Silloin ei valtaosa Äänekosken kouluikäisten vanhemmista vaahdonnut yhtään. Ja nyt samaan aikaan on käyty kuumana kaupungin henkilöstön lomautuksista, joita olisi esim. opettajien osalta voitu käyttää vaikkapa koululaisten loma-aikana. Esimerkiksi hallinnossakin voitaisiin ihan hyvin vuorotellen olla lomautuksella, kun taloustilanteen pakottamista säästöistä puhutaan - mutta ei! Vaneritehtaalla ei kysytty, että huvittaako lomailla.

Olen ilman muuta suurluokkia vastaan, mutta haluaisin tietää mihin nuo puheet suurluokista perustuvat. Ja aiemmin puuhattiin ihan tyytyväisinä Mämmen koulua osaksi keskuskoulua, sekö ei olisi kasvattanut ryhmäkokoja..?

Peppi

#4

15.11.2012 19:23

Luokkakokoa merkittävämpänä tässä lie kyse siitä, että jo ryhmäytyneet lapset revitään irti tutusta luokasta, kaveripiiristä ja tutusta opettajasta säästöjen nimissä. Joillekin oppilaille tämä ei aiheuta sen suurempia ongelmia, mutta kaikkein heikoimmat ja ujoimmat oppilaat kärsivät tässäkin kaikkein eniten. Tällaisista päätöksistä saatavat säästöt tulevat moninkertaisesti maksettavaksi muiden hallintokuntien osalle muutaman vuoden viiveellä. Naurettavalta kuulostaa, että näistä toimista tulevat säästöt ovat ensi vuonna 60 000€! (Huomioitavaa on, että samaan aikaan uuden terveyskeskuksen budjetti on ylittynyt jo nyt n. 8 miljoonaa €!!)

Osa isommista oppilaista on jo kerännyt rahaa leirikouluun, nyt rahat menevät pitkälti matkan peruutusmaksuihin.

Tässä asiassahan on nimenomaan laitettu Mämmen koulu ja Keskuskoulu vastakkain sillä seurauksella, ettei Mämmen koulua suostuttu TOIMINNALLISESTI yhdistämään (oppilaat olisivat siis edelleen jatkaneet nykyisissä väistötiloissaan) Keskuskouluun, vaan nyt kärsijöiksi laitetaan pienet puolustuskyvyttömän oppilaat.
Jenna

#5

15.11.2012 19:42

#4: Peppi -

Taas päästään tähän lempiaiheeseen: Mämmen koulu. Sekö on sinunkin mielestäsi Peppi ainoa kohde, josta säästää? Tuntuu että Mämmen koulusta on tullut kuin yleinen säästökuurin kohteeksi joutuneiden sylkykuppi, sitä kun ei olla vieläkään lakkautettu. Minun mielestäni on hyvä ettei sitä edes toiminnallisesti yhdistetä, kyllä siinä Mämmen koulun toiminta olisi takuulla jollakin tapaa muuttunut, ja se olisi ollut taas lähempänä sitä totaalista lakkauttamista (jota on aiemmin jo yritetty).

Kuten jo aiemmin sanoin, en kannata itsekään suurluokkia. Ja se on totta, ettei ole kivutonta hajottaa koululuokkia. Ja ennenkaikkea, säästöjä olisi voitu saada muillakin tavoin aikaan. Ainoat vaihtoehdot eivät olleet Mämmen koulun toiminnallinen lakkauttaminen tai tämä luokkien yhdisteleminen. Kuitenkin kun säästäminen on ainoa vaihtoehto, siihen on osallistuttava tasapuolisesti. Ei ole oikein, että vain pienemmät koulut tuntevat tämän säästötaakan harteillaan.

Peppi

#6 #5: Jenna

15.11.2012 22:53

Ilmaisin itseni siinä mielessä huonosti, että sanoin, "nimenomaan", olisi pitänyt ehkä ilmaista "tarkoituksella". Eli tarkoituksellisesti laitetaan kaksi koulua vastakkain tyyliin: tapelkaa keskenänne, ketä säästöt koskevat.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että koko koulutoimesta ei pitäisi säästää enää senttiäkään! Sitä ajoin takaa tuolla terveyskeskuksen kulujen vertaamisella tähän luokkien yhdistämisestä syntyviin oletettuihin säästöihin.

Päättäjät ovat päättäneet kurittaa kaikkein pienimpiä, puolustuskyvyttömiä lapsia. Heille tulisi taata ehjä ja turvallinen opinpolku jokaisessa koulussa, mukaanlukien Mämmen- ja Keskuskoulu ;)!
Jenna

#7 Re: #5: Jenna

15.11.2012 23:47

#6: Peppi - #5: Jenna

No hyvä että joku muukin on samoilla linjoilla, Peppi! Minä en tosiaan kans tykkää ylipäätään tästä koulutoimessa säästämisestä. Enkä yhtään siitä syyllistämisestä, että kaikki mikä koulumaailmassa nyt nipistetään, johtuu Mämmen koulusta. Sitä on saanut lukea paikallislehden yleisöpalstaltakin tämän tästä. Olen edelleen sitä mieltä, että lomautukset olisivat olleet hyvä juttu. Ja varmasti olisi löytynyt muutakin säästettävää kuin oppilaat, koulustaan riippumatta.


Vieras

#8 Re:Peppi

20.11.2012 13:02

Jonski

#9 Toiminnallinen yhdistäminen

20.11.2012 13:08

Mämmen koulun toiminnallinen yhdistäminen keskuskouluun olisi tarkoittanut sitä, että mämmen koulun oppilaat olisi jaettu keskuskoulun luokkiin. Tekelle olisi siirtyneet 6 ykkösluokkaa. Vain näin olisi saatu aikaiseksi 60 000 euron säästöt ensivuodelle. Toivon että ymmärrettäisiin ettei kyse ole vain halusta säilyttää Mämmen koulu. Haluaako keskustan ihmiset että seuraavat vuodet Myös heidän lapsensa käy Teken tiloissa ekaluokan. Keskus kouluun ei mahdu enää 100 uutta oppilasta,(sen verran Mämmen koulussa on). Haluaako Äänekoski tosiaan että keskuskoulua laajennetaan. Rakennussuunnitelmia Keskuskoulun laajentamiseksi on tehty.

Vieras

#10

22.11.2012 23:00

mitä pienempi luokka sen parempi kaikille

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

23.11.2012 05:58