Oriveden Opisto säilytettävä Orivedellä!

Opiskelija

/ #14

02.12.2012 16:39

Opiskelen itse tällä hetkellä Oriveden Opiston kirjoittajalukiossa ensimmäistä vuottani. Opisto on jo alle puolessa vuodessa antanut enemmän kuin mikään koulu aiemmin. Olen saanut kirjottamisesta enemmän kuin aiemmin, vaikka olen kirjoittanut koko pienen ikäni. Opisto myös kasvattaa ihmisenä, mikä on mielestäni tärkeää tulevaisuuden kannalta. En toivoisi Opiston siirtämistä, sillä yhdyn edellisen kommentoijan mielipiteeseen siitä että Oriveden Opisto ei voi koskaan olla sama opisto muualla. Uskon Opiston menettävän, ei ehkä rahallisesti mutta muilla arvoilla mitattuna, paljon jos se siirretään. Vähintä mitä voin Opiston puolesta tehdä oli allekirjoittaa tämä ja jakaa kaikille tutuilleni facebookissa sekä messengerissä. Kokemukseni Opistosta sekä myös Orivedestä ovat lähes ainoastaan positiivisia ja toivoisin tulevillekin opiskelijoille samanlaisia kokemuksia täältä.