RUDUS Lempäälän Sääksjärven kiviaineksen otto 2.vaihe


Vieras

/ #21

24.01.2011 19:16

http://projects.gtk.fi/ramasfi/tutkimus/arseeni.html

"Miten arseenia kulkeutuu ihmisiin?

Tärkein altistusreitti on juomaveden kautta, mutta myös maaperästä irtoava arseenipitoinen pöly voi vaikuttaa hengitysteiden kautta esimerkiksi muutamien entisten kaivosalueiden lähellä Englannissa ja Espanjassa (Suomessa tätä ongelmaa ei ole)."

Ei ole vielä, mutta tämän hankkeen jälkeen on.

"Pirkanmaa valittiin kohteeksi sen vuoksi, että siellä on todettu suositusarvoja korkeampia arseenipitoisuuksia kaivovesissä, erityisesti porakaivovesissä Lempäälässä ja Orivedellä."

Niin, erityisesti Lempäälässä.

"Tämä on ensimmäinen kerta myös Suomessa, kun luodaan riskinhallintastrategia jollekin alkuaineelle tai yhdisteelle Pirkanmaan kokoiselle alueelle. Lisäksi projektissa kehitetään arseenin poistomenetelmiä esimerkiksi juomavedestä. Pirkanmaan alueella voidaan arseenista mahdollisesti johtuvaa riskiä entisestään pienentää. "

Rudus Oy haluaa tätä riskiä kasvattaa koko Sääksjärven alueella.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…