Fivan tutkittava uudelleen Ikaalisten Säästöpankin toiminta
Irma |
/ #53 Re: Re: Usko menee20.12.2012 13:52En tunne sinua Marja mutta kiitos sanoistasi. Kohta on minullakin kymmenen vuotta takana asioiden käsittelyä. Olisi elämääsnä voinut toisenlaiseenkin käyttää, mutta lukeudun ihmisiin joka toimii tai edes yrittää toimia, saadakseen väärinteot julki. On kyseessä tämä tai mikä tahansa muu yhteiskunnallisesti moniin vaikuttava asia, joutuu itsensä ulkoistamaan sen käyttöön ja samalla unohtamaan oman elämänsä. Moni ei sitä jaksa ja siksi moni asia vaietaan ja jää tulematta julki. enkä yhtään ihmettele, hinta on todellakin kova. Enkä puhu nyt rahallisesta arvosta pelkästään, vaikka jokainen varmasti ymmärtää senkin ettei oikeudenkäynnit ole halpoja. Meitä on isän kanssa siunattu lakimiehillä, joille annan suuren arvon. Annan suuren arvon jokaikiselle yhteyden otolle jonka olen saanut erilaisissa muodoissa. Sekin on asia joka unohtuu tämän päivän elämässä monasti, että ei jätettäisi ketään yksin. Ihmisissä on yhdessä voimaa ja mahdollisuus pitää kiinni inhimillisistä arvoista, vastapainona oikeuslaitoksille ja niiden joskus täysin käsittämättömälle kuullostaville päätöksille.
Mot teki tutkivaa työtä kauan. Ulostullut oli häviävän pieni osa siitä mitä teidän kaikkien olis pitänyt kuulla ja jos ette uskoneet oikein tätäkään, ette olis uskoneet niitäkään. Olen nähnyt ikäviä puheita ja ne eivät tunnu mukavilta mutta jokainen olkoon oikeutettu omaan mielipiteeseensä. Ei voi puhua suurella tiedolla kun ei ole asianosainen, mutta ainahan voi puhua mitä huvittaa. Sanoin myös ohjelmassa jota ette nähneet että tämä prosessi on entisestään vahvistanut uskoani Taivaalliseen Isääni joka tuntee minut ja tutkii sydämeni. Ilman sitä ja vankkaa taustajoukkoani en olis jaksanut. En oikeastaan kanna huolta lopputuloksesta enää. Tänään on päivä jolloin vuosi sitten sydämeni itki äänettömästi ääretöntä suruani pakkohuutokaupassa, jossa myytiin Meisun omaisuus kaiken tämän episodin päätteeksi Tuulospuulle. Neljä päivää ennen joulua paikalla oli n.40 ihmistä uteliaasti seuraamassa tapahtumaa jossa Meisun omaisuus kadotettiin. Oikeita huutajia oli muutama joiden seassa myös Tuulospuu nostattamassa kauppahintaa.
Kun puhutte oikeudenmukaisuudesta tai oikeudesta, oikeasta ja väärästä, älkää uskoko että se olisi lainkirjaimen mukainen. Lakituvan laki ja totuus eivät ole sama asia.
Kaikille siunattua Joulun aikaa ja aion sen löytää myös itselleni ja perheelleni kaikesta huolimatta. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3522 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
430 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1751 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1515 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
556 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025