Adressit.com

Fivan tutkittava uudelleen Ikaalisten Säästöpankin toiminta

Ota yhteyttä adressin tekijään

Marja#51 Dec 20, 2012, 12:56

Re: Usko menee

#45: Sirppis - Usko menee!

Pankkilaisena tunnen syvää häpeää Ikaalisten Säästöpankin toiminnasta. Valitettavasti tämän kaltainen toiminta ei ole harvinaista. Lakipykäliin on helppo nojautua ja siirtää oikeustaju hyllylle. Tuntuu, että laki Suomessa suojaa enemmänkin rikollisia kuin rehellisesti työtään tekeviä. Härskiys ja hyväksi käyttö on maassamme lisääntynyt ja huolestuttavaa on, että sitä suorastaan ihannoidaan. Onneksi on kuitenkin myös niitä ihmisiä, joilla on halua taistella oikeamielisyyden ja rehellisyyden puolesta, niin kuin tämä adressi osoittaa. Toivon lisää rohkeita allekirjoittajia ja sen kautta käännettä tähän oikeusmurhaan, johon Ikaalisten Säästöpankki ja kumppaninsa ovat syyllistyneet. Voimia ja uskoa sinulle Irma taistelussa!

maajussi#52 Dec 20, 2012, 13:19

sanonpa sanasen minäkin

Olen tuntenut virtasen 80-luvun loppupuolelta asti. Voinpa jopa sanoa lukeutuvani ystäväksi.
Olen myös seurannut tätä tarinaa suurella mielenkiinnolla koko sen vuosikymmenten kestäneen ajan ja ajatellut kauanko tämä saa ja voi jatkua.
Olen kuullut saman tarinan muuttumattomana joka kerta, vain sillä muutoksella mitä aina on tullut jatkoksi. Olen kuullut Ikaalisten viranomaisista nimellä, ja tiedän heidän toimintansa.Olen tietoinen että pankin hallituksen jäsen osti pakkohuutokaupatun tilan pilkkahintaan eikä ollenkaan käyvästä arvosta ,josta sen vuoksi jäi myös velkaa. Minusta mielenkiintoinen manööveri!
Varsin tuttu kuvio 90-luvulla.
Silloisella pankinjohtajalla oli paljon hampaankolossa Virtaselle ja hänellä oli valtaa vaikuttaa.
Koijareita on ollut monia ja varjon kirjoituksen perusteella väistämättä tulee sellainen olo, ollaanko nyt vihdoinkin saatu julkisuuden myötä auki jotakin sellaista, jota ei aikanaan saatu?
Hyvävelijärjestön jäsenet ja Virtasta kusettaneet saattavat tietää että kun lähdetään tutkimaan voi nousta esiin asioita, jotka eivät kestäneet päivänvaloa silloin, mutta nyt ne voivat pilata muidenkin eikä vaan Voiton elämän.
Ettei vain varjo kuuluisi itse heihin?
Kovin on vihamielisen ja katkeran kuulloista tekstiä, joten tuskin kuulunet ainakaan Voiton tunteviin henkilöihin.
Voitto on suora mies. En näe häntä miehenä joka olisi laittanut 20v elämästään asiaan jos itse olisi toiminut väärin. Kavaltajan historiasta löytyy mielenkiintoista asiaa joita ei mot ohjelmassa kerrottu.

Puhut ahneuden pirusta..missä se mielestäsi näkyy? Ei ole Virtasella ollut vuosikausiin yhtään mitään. Ei käy ulkomailla eikä perustele uusia yrityksiä, toisin kuin tämä kavaltaja. Voitto olisi maksanut velkansa kyllä, koska on mies joka hoitaa asiansa. Mutta jos pankki vie tililtä rahaa suuren summan "viitsimättä" kertoa siitä rahojen omistajalle , on vaikea maksaa velkoja. Tai kun pankki päättää rahastaa koska käsky on käynyt valtiovallan taholta, ja tekee sen niin että myy kaiken todellakin alihintaan, lähelläkään todellista arvoa.Puhumattakaan siitä että kadotetaan suuri määrä puita. Metsä kun on suomalaisen kultaa.


Mitenkä yrittäjä silloin toimii?

Eikö virtanen ollu Meisun tj.. Silloinhan hän on toiminut aivan oikein jos on vuokrannut tilan hyötykäyttöön ja saanut myytyä puita ja maita. Sitenhän yritys toimii.

Olisin sitä mieltä että kannattaa laittaa koijareiden ja vihapuheiden kirjoittajien jäitä hattuunsa. Jos ja kun tästä asia etenee, tullaan siellä käymään läpi kaikki ja silloin ei penkillä istu yksin Virtanen. On olemassa ihmisiä joilla on hyvä muisti ja myöskin autenttinen tieto.Lukeudun edellisiin ja annan mielihyvin tietoni käyttöön kun niitä halutaan kuulla.
Irma#53 Dec 20, 2012, 13:52

Re: Re: Usko menee

#51: Marja - Re: Usko menee

En tunne sinua Marja mutta kiitos sanoistasi. Kohta on minullakin kymmenen vuotta takana asioiden käsittelyä. Olisi elämääsnä voinut toisenlaiseenkin käyttää, mutta lukeudun ihmisiin joka toimii tai edes yrittää toimia, saadakseen väärinteot julki. On kyseessä tämä tai mikä tahansa muu yhteiskunnallisesti moniin vaikuttava asia, joutuu itsensä ulkoistamaan sen käyttöön ja samalla unohtamaan oman elämänsä.

Moni ei sitä jaksa ja siksi moni asia vaietaan ja jää tulematta julki. enkä yhtään ihmettele, hinta on todellakin kova. Enkä puhu nyt rahallisesta arvosta pelkästään, vaikka jokainen varmasti ymmärtää senkin ettei oikeudenkäynnit ole halpoja.

Meitä on isän kanssa siunattu lakimiehillä, joille annan suuren arvon.

Annan suuren arvon jokaikiselle yhteyden otolle jonka olen saanut erilaisissa muodoissa. Sekin on asia joka unohtuu tämän päivän elämässä monasti, että ei jätettäisi ketään yksin. Ihmisissä on yhdessä voimaa ja mahdollisuus pitää kiinni inhimillisistä arvoista, vastapainona oikeuslaitoksille ja niiden joskus täysin käsittämättömälle kuullostaville päätöksille.

 

Mot teki tutkivaa työtä kauan. Ulostullut oli häviävän pieni osa siitä mitä teidän kaikkien olis pitänyt kuulla ja jos ette uskoneet oikein tätäkään, ette olis uskoneet niitäkään. Olen nähnyt ikäviä puheita ja ne eivät tunnu mukavilta mutta jokainen olkoon oikeutettu omaan mielipiteeseensä. Ei voi puhua suurella tiedolla kun ei ole asianosainen, mutta ainahan voi puhua mitä huvittaa.

Sanoin  myös ohjelmassa jota ette nähneet että tämä prosessi on entisestään vahvistanut uskoani Taivaalliseen Isääni joka tuntee minut ja tutkii sydämeni. Ilman sitä ja vankkaa taustajoukkoani en olis jaksanut. En oikeastaan kanna huolta lopputuloksesta enää.

Tänään on päivä jolloin vuosi sitten sydämeni itki äänettömästi ääretöntä suruani pakkohuutokaupassa,  jossa myytiin Meisun omaisuus kaiken tämän episodin päätteeksi Tuulospuulle. Neljä päivää ennen joulua paikalla oli n.40 ihmistä uteliaasti seuraamassa tapahtumaa jossa Meisun omaisuus kadotettiin. Oikeita huutajia oli muutama joiden seassa myös Tuulospuu nostattamassa kauppahintaa.

 

Kun puhutte oikeudenmukaisuudesta tai oikeudesta, oikeasta ja väärästä, älkää uskoko että se olisi lainkirjaimen mukainen. Lakituvan laki ja totuus eivät ole sama asia.

 

Kaikille siunattua Joulun aikaa ja aion sen löytää myös itselleni ja perheelleni kaikesta huolimatta.

Yrittäjä minäkin#54 Dec 20, 2012, 14:27

Re: kavaltajan kosto

#48: varjo MOT - kavaltajan kosto 

Jos Voitto on vilpillisesti myynyt vakuutena ollutta metsää (kuten #48 väittää), asiasta kuultuaan Pankki on voinut sopia Sahan kanssa, että se ei tilitäkään puurahoja Voitolle vaan pankille. Tässä tapauksessa Pankki olisi pyytänyt vaitiolositoumuksen, eikä Saha ole päässyt välttämättä kertomaan asiain todellista kulkua juuri salassapitosopimukseen vedoten. Eli todellinen syyllinen olisikin pankki (sen johto), joka tiesi että rahat saatuaan Voitto pärjäisi ja vakuudeksi jäisi vain hakattu maapohja. Ja Voitolta rahojen saaminen voisi olla vaikeaa, jos hän maksaisi muita velkojaan saamillaan rahoilla.

Pankit ovat ne tahot, jotka 90-luvun lamassa Suomen kaaoksen partaalle ajoivat. Tapahtui omaisuuksien uusjako, jossa parhailla osilla olivat pankkien johtohenkilöt, jotka ostivat yksityisten ja yritysten vakuusomaisuutta (kelomökkejä, maatiloja, osakkeita) pilkkahintaan. Ja maksattivat tappiot valtiolla, pankkituella velallisten jäädessä velkavankeuteen ikuisesti. Kätevää.

Kehottaisin tutkimaan tarkemmin Pankin ja Sahan väliset kytkennät alkuperäisen maksusuorituksen suorittamatta jättämisen syynä. Ties mitä sieltä löytyisi. Jos Saha on ollut jo tuolloin vaikeuksissa, se on helposti voinut tehdä Pankin kanssa diilejä.. ikuisella vaikenemisella. Säästöpankkiryhmä oli juuri se ryhmä, jonka jäljiltä suurimmat kuprut löytyivät. Tässäkö yksi lisää?

Vieras#55 Dec 20, 2012, 21:01

Uskoo ken tahtoo

Ei taida tämä juttujaan olla ihan niin mustavalkoinen kuin MOT esitti... Eikös tämä Voitto ja tytär tuomittu velallallisen epärehellisyydestä linnaan useassa oikeusasteessa. Uskoakseni tämä tuomio on tullut paremman ja asiantuntevamman tutkinnan kautta kuin MOT yksipuolinen tutkimus. Teologian opinnotkaan eivät taida pätevöittää tuomariksi maallisesta oikeudessa.
Vieras#56 Dec 20, 2012, 21:18

Re: Uskoo ken tahtoo

#55: - Uskoo ken tahtoo

Mielenkiinnosta kysyn mistä vetäisit tällaisen olettamuksen virtasen ja tyttären tuomiosta?Että oikein moneen kertaa? Katsoppas ohjelma uudestaan. Paranko tuomittiin jokaisessa oikeusasteessa samasta rikoksestaan..ei päässyt irti vaan tuomio pysyi. Ja on edelleen voimassa myös

Vieras#57 Dec 20, 2012, 22:31

Re: Uskoo ken tahtoo

#55: - Uskoo ken tahtoo

kuka opiskelee teologiksi?

Kirkosta eronnut#58 Dec 20, 2012, 23:05

Re: Re: Uskoo ken tahtoo

Eikö tällä adressin aloittaja kirkkoherra Mäkisellä ole asianmukaista koulutusta ja opintoja? Valepappiko?Taitaa itsekin nyt miettiä miten asiat ovat kun tiedotteella rauhoittelee... Ei taida nukkua öitään rauhassa...Itse jatkan tästä eroakirkosta sivuille. Virtaselle ja tyttärelle kaikkea hyvää, mutta eiköhän tämän asian ratkaise tuomioistuimet.
Kari Mäkinen#59 Dec 20, 2012, 23:06

Teologian opinnot ovat viittaus koulutukseeni, pappi kun olen ja asianmukaisesti tehtävääni koulutettu. Totta, eivät ne pätevöitä tuomariksi, mutta jonkin sortin etiikan ammattilainen tässä työssä pitäisi olla ja toisaalta, eihän laki- ja oikeusmaailma saa olla kieleltään ja toimintakulttuuriltaan niin kaukana tavallisesta elämästä, ettei sitä voisi haastaa tai kommentoida. Leevi Häikiö, jonka olen työssäni kohdannut useampaan otteeseen, kommentoi kerran, kun kysyin häneltä neuvoa: "Olen vain lakia tulkitsemaan pyrkivä henkilö, niin kuin sinäkin."

Laitan nyt tänne keskusteluunkin viestin asiasta, jota koetin jo tiedotten kauttakin levittää allekirjoittaneiden tietoon: Jos törmäätte jossain materiaaliin (videoihin tai kirjoitettuun tekstiin), jossa tähän tapaukseen vedoten kehotetaan boikottiin MOT:n jutussa vastapuolena olleita yrityksiä tai henkilöitä kohtaan tai joka voidaan tulkita laittomaksi uhkaukseksi tai kunnianloukkaukseksi heitä kohtaan, älkää tukeko tai levittäkö sellaista. Älkääkä missään nimessä tuottako mitään tällaista materiaalia itse. Viime kädessä asioista päättää oikeuslaitos ja paine asiassa pitää suunnata sinne.

En aio ottaa varsinaisessa asiassa mitään taka-askelia, mutta olen saanut tietooni, että yksittäiset henkilöt ovat mahdollisesti tehneet reaktioissaan sellaisia ylilyöntejä, joihin en halua kannustaa.

Vieras#60 Dec 20, 2012, 23:21

Kirkosta eronnut

Kuka tämä Leevi Häikiö on? Joku tässä asiassa puolueeton henkilö?
Kari Mäkinen#61 Dec 20, 2012, 23:25

Re: Kirkosta eronnut

#60: - Kirkosta eronnut

MOT-ohjelmassa esiintynyt Virtasen pitkäaikainen asianajaja.

This comment has been removed by the person who wrote it.

Reason for the removal: Virhe

Irma#63 Dec 20, 2012, 23:44
Myös minä sanon samaa kuin Kari Mäkinen. Olen saanut sitä vihapuhetta myös itseäni kohtaan joten tiedän ettei tunnu kovin mukavalta. Se ei ollut kuitenkaan tämän julkituomisen tarkoitus että hermostutaan ja tehdään ylilyöntejä ja -asioita jotka vesittävät koko asian tärkeyden.
Asiallinen kannanotto ja rauhanomaiset toimet edesauttavat tämän asian eteenpäin viemistä ja selvittämistä.
kaivelija#64 Dec 21, 2012, 09:43

Kirkosta eronnut

Tutkin asiaa,Leevi Häikiö on asianajaja ja entinen Tampereen hiippakunnan asessori ja tuomiokapitulin jäsen.Näyttäisi olleen Meisu-kuviota rakentamassa alusta alkaen,koska
nimi putkahtelee esiin jo varhaisimmissa ulosottovalituksissa asiamiehenä.
Vieras#65 Dec 21, 2012, 18:18
Oikeusmurha.
Näitähän tapahtui 1990-luvulla paljon.
Oikeuslaitosta ei painosteta#66 Dec 21, 2012, 20:45

Re:

#59: Kari Mäkinen -

Papilla on kummallinen käsitys demokratiasta. Nimenomaan pitää boikotoida yrityksiä, jotka toimivat tällä tavalla, ettei vastaavaa enää milloinkaan tapahdu. Sen sijaan ei missään nimessä pidä painostaa oikeuslaitosta. Tuomioistuinten ainoa tehtävä on tuomita lakien mukaan. Paine on suunnattava toisaalta niihin, jotka saavat taloudelllista hyötyä epäeettisestä toiminnasta, ja toisaalta niihin, jotka säätävät lait.

Kari Mäkinen#67 Dec 22, 2012, 00:10

Re: Re:

#66: Oikeuslaitosta ei painosteta - Re:

Voi olla, että globaalimmalla tasolla asia on juuri noin: suositaan esimerkiksi eettisiä ja boikotoidaan epäeettisiä vaihtoehtoja, tai mitä sitten halutaankin painottaa, ja kysyntä/boikotti ohjaa asioita enemmistön suosimaan suuntaan. Mutta tämähän on nyt enemmänkin kuvausta siitä, kuinka vapaa markkinatalous toimii, kuin vaikuttamisesta demokraattisessa järjestelmässä.

Voitto Virtanen ei valitettavasti enää hyödy mitään, vaikka jutussa esillä olevat henkilöt tai yritykset ajautuisivat kuinka huonoon jamaan tahansa. Hänen asiansa käsitellään oikeuslaitoksessa. Päätökset siellä tehdään lakia tulkiten, mutta kuten tapaus osoittaa, lain tulkinnat eivät aina käy yksiin oikeustajun tai moraalin kanssa. Ja siksi mielestäni on oikein herätellä oikeuslaitostakin. Meillä on useita oikeusasteita varmastikin siksi, että aiemmin tehtyjä päätöksiä voidaan ottaa uudelleen tarkasteluun.

Olet oikeassa siinä, että lakien säätäjiin pitää vedota. Ilman tätä esimerkkitapaustakin pankkien vapaus myydä saataviaan yksityishenkilöille vahvan pankkisalaisuuden suojassa kaipaisi jonkinlaista päivitystä. Sellaisen ratkaisun odottaminen tässä tapauksessa on kuitenkin liian pitkä tie.

kaivelija#68 Dec 22, 2012, 12:51

Re: Re: Usko menee

#51: Marja - Re: Usko menee

Marja,sinun on aivan turha tuntea häpeää pankin toiminnasta ainakaan tässä tapauksessa. Pankin suunnalta katsoen kyse oli lainasta, joka oli muutamien viikkojen kuluttua pankille täysin arvoton. Voudilta oli n. viidentoista vuoden ajan tullut yksioikoinen tyly viesti: varaton, pankki vei kaiken.Siinä tilanteessa merkittävä rahasumma on kaikki kotiin päin. Velallinen ei ollut käsittänyt kysyttäessä, että saatava ja ennakkomaksut ovat  hänen varallisuuttaan. Se olisi pitänyt hänelle esimerkein selittää. Vuoden 93  oy:n taseessa velallisen maksamia ennakoita oli 348.000:- mk ja lainaa velalliselta oy:lle 319.900:97 mk. Lisäksi mielestäni velallisen varallisuutta saattoi olla sahatavarakauppiaalta oy:lle maksamatta jäänyt n. 400.000:- mk.Kyseisen  summan velallinen sivuutti ohjelmassa toteamalla sen tulleen yhtiölle luottotappioksi. Miten muutoin on selitettävissä velallisen tyynen rauhallinen suhtautuminen moiseen pikkusummaan.Sahaajaa,joka oli kyseiset puut välittäjälle lähettänyt, sai aikanaan samoista puista,jotka oli hävittänyt, kavallustuomion, jonka on kärsinyt 2002 alkupuoliskolla. Oletettavasti välittäjä on syväpessyt summan ja se on varmassa tallessa(ellei sijoittanut Mokian osakkeisiin huippuhinnan aikona).Olipa toinen pankki vilelä 2000-luvun alkupuolella myöntänyt 80.000:- € käyttöpääomaluotonkin tälle oy:lle,vaikka kavaltaja oli hyydyttänyt toiminnan heti alkumetreillä. Kyllä luottamusta ja vaikutusvaltaa näytti oleva silloin ja on vieläkin,kuten 17. ja 19. joulukuuta armonvuonna 2012 ,saimme havaita. Mikäli asia todella kiinnostaa,poikkea Tampereen käräjäoikeudessa katsomassa paperit. Toivon,että pankin henkilökunnan ja kavaltajan asiamiehen täysin aiheeton parjaus ja häirintä lopetetaan. Mikäli joillakin on tarmoa puuttua asiaan,josta tietoa motissa jaeltiin läpät silmillä ja korvilla suosittelen selvittelemään erään luotettavan asiamiehen, oy:n tilinpitäjän ja -tarkastajan sekä oy: toimijoiden tekemisiä.

 

Vieras#69 Dec 22, 2012, 14:52

Rehellistä ei tuomita

Ei tosiaan taidettu MOT:ssa kertoa asioista ihan kaikkea. Virtanenhan sai melko kovan ehdottoman tuomion 2 vuotta 7 kuukautta Piilottiko omaisuuden pankilta vai mitä??? Taitaa olla kirkonmiesten ristiretkiä.
Vieras#70 Dec 22, 2012, 17:39

Re:

Uskomatonta jossittelua papilta. Esitä faktoja dokumentein älä huhuja, käsityksiä ja kuulemiasi yksipuolista näkemyksiä. Kuku voisi tutkia tämän pastorin toimintaa?
Vieras#71 Dec 22, 2012, 18:29

Re: Rehellistä ei tuomita

#69: - Rehellistä ei tuomita

tarvii ihmetellä miksi ihmisillä on korvat?oikein  kuuntelua varten. Ja miksi meille on annettu ajattelun lahja..

just joo#72 Dec 22, 2012, 18:37
Mun mielestä täällä ei kannattais kenenkään esitellä ymmärtävänsä tätä juttua saati sitten tehdä syyllistä tästä vanhasta miehestä.Jos tätä ei o saanu selväksi kukaan muukaan se tuski tavallisten ihmisten päättelyillä tai jostain napatuilla tiedoilla oikenee.ei kukaan ole niin tyhmä että antais tällasen jutun jos olis ite rosvo.
OikeusVoittaaAina#73 Dec 22, 2012, 19:11

Paha saa palkkansa

Kyllä oikeus lopulta voittaa ja onneksi ihmistä ei mitata rahalla. Ja nyt suunta on tässäkin jutussa kääntynyt julkisuuden ansiosta! On todella hyvä, että nämä ahneet oman edun tavoittelijat joutuvat nyt vastaamaan teoistaan!

Hyvää joulua Voitto ja tukijoukot!
BL#74 Dec 24, 2012, 13:54

Oikeusvoittakoon!

Markorepairs jakoi videon youtubessa jota kautta löysin itse polkuni allekirjoittamaan adressin :)

This comment has been removed by the site administration.

Reason for the removal: spam