10KK LAURIA SIJOITETAAN 17.12.(!!!) POIS ÄIDIN LUOTA!!!
Kenellä on ihmisARVO? |
/ #90 Haluaako Porin johto ja lastensuojelu tehdä 11 kk:n ikäisen lapsen epäinhimillisestä kohtelusta julk01.01.2013 06:11Tässä lievästi kehitysvammaisen äidin Kirsi Viitasen ja 11 kk:n Laurin suoranaisen sieppaustapausepäilyn yhteydessä kyllä ihmettelen, mitä "perheen parasta" Porin lastensuojelu on oikein tarkoittanut! SAADAKSEEN PERUSTEITA HUOSTALLE JA SUUNNITELLULLE AVOADOPTIOLLE, PORIN LASTENSUOJELU KIRJOITTAA HALLINTO-OIKEUDELLE, ETTÄ - ÄIDILLÄ EI OLE LÄHIOMAISIA * Lähiomaisia on Porissa ja muualla Suomessa pilvin pimein, mutta heidätkin on peloteltu puolikuoliaiksi, etteivät tähän lastensuojelun loistosuunnitelmaan eli Laurin tulevaan avoadoptioon puuttuisi. Porin lastensuojelu on mm. tehnyt oma-aloitteisesti yhdestä Laurin serkusta täysin perusteettoman lastensuojeluilmoituksen - juuri sopivasti samaan aikaan, kun äiti yritti taistella Laurin huosta-aikeita vastaan. * Miksi Laurin ristiäisetkin piti pitää nuorisokodissa eikä Kirsin vanhempien kotona, kuten Kirsi ja isovanhemmat toivoivat? No siksi, mielestäni, että korostuisi Kirsin irrallisuus suvusta. * Miksi lastensuojelu vaati saada kaikki Laurin lelut, vaatteet, ensimmäisen elinvuoden albumin, valokuvat ym. lähettääkseen ne sijaisperheeseen? No mielestäni siksi, että äidille ei jäisi muistoja, so. todisteita siitä, että on Laurin äiti. - ÄIDILLÄ EI OLE ASUNTOA * Kyllä oli, mutta lastensuojelu taivutti siitä luopumaan, että äiti olisi sitten asunnotonkin. - ÄITI ON KEHITYSVAMMAINEN JA LAPSI ON KEHITYSVAMMAINEN * Entä sitten? Lastensuojelu "tiesi" Laurinkin kehitysvamman tämän ollessa 2 kk:n ikäinen (selvennys: Lauria ei ole todettu kehitysvammaiseksi) - ÄITI EI OSAA HOITAA KOTIA, LASTAAN, EI OTA EDES KATSEKONTAKTIA * Ja katinkontit! Tälläkin sivustolla on roppakaupalla äidin ottamia kuvia, joissa lapsi nauraa äidilleen. Äiti on suurkeittiöalan ammattilainen (3,5 vuoden ammatikoulutus), osaa ruuanlaiton, siivouksen ja taatusti lapsenhoidon! PORIN LASTENSUOJELU SANOO, ETTÄ - ÄITIÄ JA LASTA ON VAHDITTAVA VUOROKAUDEN YMPÄRI * Siis mitä ihmettä! Lauri ja äiti nukkuvat öisin, äiti hoitaa Lauria päivisin, keittiöalan ammattilaisena osaa laittaa ruokaa ja siivota ja hoitaa lasta - mitä, mitä merkillistä tämäkin höpötys ympärivuorokautisesta vartioinnista on?! - EI KAUPUNGILLA OLE VARAA ANTAA TUKIA KOTIIN * Kuitenkin oli varaa pitää kahta ihmistä vuosi nuorisokodissa! Lasku siitäkin on ollut vähimmillään 50 000 euroa. * Siis ei ole rahaa - niin mihin ei ole rahaa??? Onhan! Nytkin oli varaa antaa lapsi täysin vieraille ihmisille kalliiseen huostaan!!! * Mitä ihmettä tämä tämmöinen argumentointi oikein on, paitsi julmaa leikkiä pienen Laurin KOKO ELÄMÄLLÄ!? JA JOS PORI ON NIIN KÖYHÄ, ETTÄ PARIA TONNIA EI VUODESSA LÖYDY TUKEMISEEN, NIIN... * Hallinto-oikeudelle ja lastensuojelulle esitettiin, että Lauri ja äiti olisivat saaneet asua ILMAISEKSI Porissa äidin vanhempien tai äidin tädin kotona Merikarvialla, mutta tähän ei suostuttu. Merikarvialle ei päästetty siksi, kun Porilla ei ollut muka rahaa maksaa tukea Porin ulkopuolelle. - Nyt kuitenkin Lauri on sijoitettu täysin vieraille ihmisille ja KALLIISTI - ja Porin ulkopuolelle! Miksi ihmeessä näin, ellei sitten avoadoptiota ollut jo jossain "kabinetissa" löyty lukkoon? ÄITIÄ JA VAUVAA PIDETTIIN TARKOITUKSELLA PORISSA "EI-KODINOMAISISSA OLOSUHTEISSA", ETTÄ... * Äiti nääntyisi nuorisokodissa(!) 24/7 valvonnan alla (aika: tammikuu-joulukuu 2012) 6 neliön huoneen "koppihoidossa" (asianajajan mukaan avovankilakin on viihtyisämpi kuin ao. paikka) ja että lastensuojelulla olisi näyttää, ettei Porilla todella ollut osoittaa kotia tälle perheelle. Näinkö? Siksikö perhe ei päässyt edes ensikoti Esikkoon (toiminta loppui nyt vuoden vaihteessa)? * Kaikki vierailut olivat valvottuja, koska ovi piti pitää aina auki, että kansliasta nähtiin ja kuultiin mitä äidin ja lapsen huoneessa tehtiin. Vain kerran äiti ja lapsi pääsivät vuoden aikana kaupungille puoleksi tunniksi - se olikin vahinko. Vihellys "vankilaan" tuli puolessa tunnissa, äidin serkun tupareista. SITTEN LASTENSUOJELULLE TULI KIIRE - VIIS LAPSEN SUOJELUSTA! * Kun äiti ei kuitenkaan voinut jättää vauvaansa nuorisokotiin eikä äidistä sitten millään vuodenkaan aikana ilmeisesti löydetty vikaa, tuliko kiire saada tämä "nukke nimeltä Lauri" pois alta ennen joulua? * Eli 11 kk:n ikäinen lapsi, joka elää vierastamisen voimakkainta vaihetta ja oli viettänyt siihen astisen, koko elämänsä ja joka yönsä vain äidin kanssa, temmattiin äidin sylistä aamiaisella 21.12. ja vietiin TÄYSIN VIERAASEEN PERHEESEEN J O U L U K S I !!! Aivan hirveä yhtäkkinen muutos taaperon elämässä! * Saatesanat äidille olivat vielä: jotta äiti ja lapsi vieraantuisivat toisistaan(!), äidille ei anneta huostapaikan puhelinnumeroa, että äiti ei voisi pitää lapseen mitään yhteyttä (vrt. lastensuojelulaki). Miksi taas näin, vastoin lakia, ellei suunnitelmana ollut adoptio "tulevaisuudessa", kuten oltiin sanottu ja kirjattu? - Pieni Lauri vietiin sinne joulustressin ja hälinän keskelle, jonne ei koiranhoito-oppaiden mukaan suositella vietävän edes koiranpentua: 1. älä ota pentua jouluna 2. pentu stressaantuu jouluhälinästä 3. pentu ikävöi emoaan 4. pentu vinkuu ikäväänsä öisin Ilmeisesti julmalla sijoitusajankohdalla ei ollut tarkoitus murtaa vain Laurin vaan myös äidin mielenterveys. Muuta syytä näin järjettömälle ajankohdalle en ole kyennyt löytämään. Tämä Kirsi ja Lauri Viitasen huostaanotto- ja avoadoptioaie on räikein lapsikaupan suunnittelutapaus, jonka minä tiedän! Tässä ei ole lakikirjoja edes avattu, inhimillisyydestä puhumattakaan - ja mikä pahinta: Lauri on täysin esineellistetty! Tässä on käytetty minun mielestäni asiakkaan tosiasiallista vajaavaltaisuutta (äidin lievääkin lievempi kehitysvamma - tai minä sanoisin, että kehitysviive) törkeästi äitiä ja lasta vastaan! Ja tämä seikka tekee tästä "tapauksesta" vieläkin yököttävämmän! Jos Porin kaupungin johto ja Porin lastensuojelu heti menevät polvilleen ja pyytävät sydämestään anteeksi erehdyksiään 11 kk:n ikäiseltä Laurilta ja hänen käsittämättömän sitkeältä äidiltään, niin silloin uskon, että Porin kaupunki ja sen lastensuojelu on, jollain todella salatulla tavalla, yrittänyt sittenkin toimia tämän pienperheen hyväksi! Hyvänä osoituksena lakikirjoihin perehtymisestä ja asennemuutoksesta, ja ettei Laurille enää enempää vahinkoa aiheutettaisi, Porin lastensuojelu perukoon heti koko huostan suurena erehdyksenä ja palauttakoon Laurin valon nopeudella takaisin äidilleen! Muussa tapauksessa tämä taistelu jatkuu hamaan maailman tappiin, sillä minä en missään enkä koskaan tule hyväksymään lapseen kohdistuvaa väkivaltaa, en missään muodossa. Enkä hyväksy liioin sitä, että aikuistakaan puolustuskyvytöntä kohdellaan kaltoin ja vielä sillä tavalla, että häntä lyödään hänen omalla lapsellaan! Tähän ylläpitäjään ja hänen ajatuksiinsa ja ARVOihinsa voivat lukijat ja varsinkin Porin johto sekä lastensuojelu tutustua uuden vuoden päivänä 1.1.13 kello 16 Yle TV 1 Dokumenttiprojektin dokumentissa ARVO - Kenellä on ihmisarvo? Kiitos! :D Nimmareita tulen jakamaan :D Porin perusturvakeskuksen ala-aulassa, mielellään valonheitinten ja salamavalojen läiskeessä, papin virkapuvussani jo tammikuussa, ellei Laurin palautusprosessi lähde välittömästi käyntiin uuden vuoden jälkeen! |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "10KK LAURIA SIJOITETAAN 17.12.(!!!) POIS ÄIDIN LUOTA!!!" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
493 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18235 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1984 Luotu: 04.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2052 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1043 Luotu: 12.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
718 Luotu: 27.04.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
688 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
127 Luotu: 16.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
9 Luotu: 19.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1061 Luotu: 04.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
488 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1329 Luotu: 06.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
620 Luotu: 07.05.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
379 Luotu: 14.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12818 Luotu: 15.07.2023
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1128 Luotu: 03.05.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68058 Luotu: 15.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.