Vaadimme Paula Risikon, Terhi Kilven sekä Pekka Puskan eroa!
hirvizio8 Vieras |
/ #42 EIHÄN NÄIN VOI JATKUA04.02.2011 14:02Onko Thl muuttanut johdollaan roolia, miksi kansan mielessä on nyt mielikuva pahasta mustasta karhusta, pahan olon aiheuttajasta ja kiduttavasta vahinkoa tuottaneesta kansalaisten aivopesu- ja mentaalivaimennusrenkaasta? JÄRKYTTÄVÄÄ luettavaa, ymmärrysvajeista "kevytasiantuntemusta", epäsovinnaisuutta, valehtelua ja kansalaisten petkuttamista. Totuuden muuntaminen, hätävalheet heidän tarkoitusperiään palvelevaan suuntaan on tätä päivää ... viranomaisena tapahtuva julkinen valehtelu on muuttanut muotoaan lisävalheilla ja saman alan tukiverkoston lausuntoja on pyydetty hätiin. Ministeriön päällikkö ei valitettavasti myöskään osannut asioitaan tai sitten osallistui meneillään olevaan vehkeilyyn, mikä on todella kuvottava asia. Ihmisten terveydellä leikittely on Thl:stä edelleen jatkuvaa uhmaa. Onko totta, että Tampere on koekenttä uusien rokote/nanorokoterintamalla? Totta on ainakin se, että suomalaiset ovat kiltteydellään oiva lääkejättien koekenttä rokotekokeiluihin kuten on jo kulutuselektroniikan saralla. Ja rokotekokeiluihin ei tarvita lääkkeille ominaisia mittavia ennakkotestejä - ne kaiketi pannaan sitten villaisella, jos hätä tulee. Huonomuistisuutta tv-esiintymisissä poteva johtaja voisi olla jo peruste jättää suosiolla tehtävänsä. Onhan hänellä jo vakavia riippuvuussuhteita rasvateollisuuden mannekiinitoiminnassa, WHO:ssa, lääkejäteissä ja epäeettisissä tahoissa. MIKÄLI Thl osalliset jäävät sanktioitta, niin voi olla odotettavissa muitakin valtaapitävien kansalaisanarkiaa "maan-tapa" hyväksyttävän - missä rosvojen päätä silitellään ja palkkioita jaellaan verorahoista. Tämä voi aiheuttaa vastavaikutuksena sellaista yhteiskunnallista kypsymätöntä toimintaa, mikä ei ole toivottavaa ja tuhoaa meille arvokkaan inhimillisyyden. Toisaalta Thl:n em. johtajat ovat toimillaan vääristäneet yleistä lainkuvaa ja näyttäneet julkisesti sen, mitä kaikkea voi Thl:n suojista tehdä lain koskematta heitä ollenkaan, vai onko näin, että laissa on Thl:n johto määritelty vähintäinki TABUksi? - Huomatkaa, että matkijat tulevat ilman muuta perästä, vääryysuskonto ja Thl-kultti on paha asia! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1143 Luotu: 19.04.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
374 Luotu: 07.09.2025
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
313 Luotu: 08.09.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
271 Luotu: 10.08.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
966 Luotu: 12.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
245 Luotu: 09.08.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21160 Luotu: 20.03.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
186 Luotu: 28.08.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
181 Luotu: 07.09.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
412 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
168 Luotu: 29.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
192 Luotu: 22.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1116 Luotu: 25.07.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
134 Luotu: 07.09.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
267 Luotu: 29.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
280 Luotu: 10.07.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
777 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11112 Luotu: 09.06.2025