Koronavirusepidemia Suomessa on tukahdutettava

Yli 50 tutkijan ja asiantuntijan ryhmä vaatii koronavirusepidemian tukahduttamista Suomessa nyt. Tukahduttaminen on jo todettu mahdolliseksi. Taudin pitäminen pois pitkään on haastava, mutta ei mahdoton tehtävä, ja esimerkiksi Taiwan, Uusi-Seelanti, Australia, Hong Kong, Itävalta, Kreikka ja Islanti ovat ottaneet käyttöön tukahduttamisen strategian, sen sijaan että ne yrittäisivät hidastaa epidemiaa.

Epidemian tukahduttaneet maat voivat luoda "sisäpiirin" joiden välillä liikkuminen on helppoa. Virus ei tule maahan itsestään, vaan ainoastaan matkaajien mukana, joten tämä strategia on mahdollinen.

Tukahduttamisen taloudellinen ja inhimillinen hinta tulee myös lopulta pienemmäksi, kuin nyt valittu epidemiaa pitkittävän hillitsemisstrategian, jossa epidemian annetaan levitä laajemmin väestöön.

Koko avoin kirje allekirjoituksineen on luettavissa osoitteessa https://tukahdutus.fi/?p=9.

Toimiin on ryhdyttävä heti, sillä koulujen avaaminen ja kesäkuun alussa tapahtuvat rajoitustenpurut ovat toimia, jotka päästävät epidemian leviämään ja vaikeuttavat epidemian pysäyttämistä myöhemmin.

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Jukka Alasalmi voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Huomaathan, ettet voi vahvistaa allekirjoitustasi vastaamalla tähän viestiin.




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…

Facebook
Pitäisikö yleisestä asevelvollisuudesta luopua?