Kotitalousvähennyksen ja enimmäismäärän kasvattaminen eläkeläisille onnellisen vanhuuden turvaamiseksi
Kotitalousvähennystä tarvitaan onnellisen vanhuuden turvaamiseksi
Hallituksemme on pienentämässä kotitalousvähennystä 50%:sta 40%:iin. Lisäksi hallitus on laskemassa kotitalousvähennyksen enimmäismäärä 2400 eurosta 2250 euroon. Tällaiset muutokset ovat huolestuttavia vanhusten puolesta.
Paljon puhutaan vanhusten tilanteesta Suomessa. Kotitalousvähennys on antanut monelle vanhukselle mahdollisuuden ostaa omaa hyvinvointia ja toimintakykyä tukevia palveluita. Vanhukset pystyvät kotitalousvähennyksen avulla hankkimaan kotiinsa muun muassa seuraa, hoivaa, kotitalous- ja siivousapua.
Kotitalousvähennys mainitaan valitettavan usein hyvätuloisten eduksi. Tunnemme kuitenkin työmme kautta useita pienituloisia eläkeläisiä, aina 95-vuotiaaseen sotaveteraaniin saakka. Heille kotitalousvähennys on mahdollistanut hoivan hankinnan kotiin. Heidän veroprosenttinsa on pudonnut lähelle nollaa hankinnan myötä ja se on konkreettisesti osoittanut vanhukselle kotitalousvähennyksen tuoman hyödyn.
Mielestämme nämä itse itselleen palveluita ostavat vanhukset pitää palkita siitä, että he hankkivat omalla rahallaan palveluita. Kyseiset palvelut auttavat heitä asumaan kotonaan ja ylläpitävät täten toimintakykyänsä.
Loppujen lopuksi kyseisellä toiminnallaan he vähentävät julkisen sektorin laitos- ja sairaanhoidon kuluja. Tämä taas säästää paljon yhteiskunnan rahoja, kun vanhukset eivät ole laitoksissa hoidettavana, eivätkä terveyskeskusten lääkärijonoissa. Julkisella sektorilla ja hoivakodeissa on jo nyt resurssipula hoitajista, kotitalousvähennyksen pitäminen ennallaan on iso osa ratkaisua.
Ehdotan, että onnellisen vanhuuden merkeissä eläkeläisille kotitalousvähennys säilytetään -50% (tai mielellään nostetaan 60%-100%) ja hankintaenimmäismäärän nostamista 2500 euroon.
Mikäli sinä haluat olla tukemassa onnellista vanhuutta, laita nimesi adressiin.
Kiitos sinulle.
Mirka Saarinen, Seurana Oy Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3789 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
416 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1467 Luotu: 01.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
438 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1842 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
383 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
141 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1547 Luotu: 10.12.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20462 Luotu: 20.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
85 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1871 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11350 Luotu: 03.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
599 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
28 Luotu: 08.05.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
500 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025