Köyhille työkyvyttömille kohtuuhintaiset bussiliput Jyväskylässä
Jyväskylän linja-autoihin alennetut hinnat myös köyhille työkyvyttömille
Vaadimme muutosta matkalippujen hinnoitteluun paikallisliikenteen linja-autoihin Jyväskylässä, ns. tasataksa-alueella (tai sitä vastaavalla).
Jyväskylässä vähävaraisen eläkeläisen on maksettava sama hinta 30 vrk:n näyttökortista kuin hyvätuloisenkin henkilön. Nykyinen 60 €:n hinta on pienestä takuueläkkeestä maksettuna liian suuri.
- Matkalippujen korkea hinta vaikeuttaa köyhien työkyvyttömien liikkumista kaupungissa. Vamma tai vakava sairaus heikentää työkyvyttömien ihmisten liikkumiskykyä ja aktiivisuutta. He eivät pysty kävelemään tai pyöräilemään pitkiä matkoja ja jäävät helposti koteihinsa.
- Pahimmillaan köyhä eläkeläinen tinkii omasta terveydenhoidostaan, kun rahaa matkalippuun ei ole. Tästä on haittaa paitsi ihmiselle itselleen, myös koko yhteiskunnalle.
- Muutama kalliilla kertalipulla tehty linja-automatka kuukaudessa ei riitä kunnolliseen elämään.
Vaadimme myytäväksi 30 vrk:n näyttökorttia esimerkiksi puolella hinnalla normaalihinnasta kaikkein pienintä työkyvyttömyyseläkettä (746,57 €/kk) saaville henkilöille.
Kiitos että tuet allekirjoituksellasi meitä osallistumismahdollisuuksien parantamisessa!
Tässä adressissa kerätyt nimet tullaan luovuttamaan joukkoliikennejaostolle kesäkuun 2015 lopussa.
Ulla Lehtinen, Suvimäen Klubitalo Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1429 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
821 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
569 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
404 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
990 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
174 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
164 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11142 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025