Laika koiran kohtalo selvitettävä
Sputnik-2
LaikaNeuvostoliitto lähetti Laikan 3. marraskuuta 1957 kello 22:28 avaruuteen osana Sputnik-ohjelmaa. Ohjelman ensimmäinen satelliitti, Sputnik 1, oli ensimmäinen ihmistekoinen Maata kiertävä satelliitti. Seuraava avaruusalus oli yli kymmenen kertaa raskaampi ja varustelultaan selvästi miehitettyjä lentoja valmisteleva lento. Laikaa kuljettava Sputnik 2 ei kuitenkaan voinut palata takaisin maahan. Laikan moduulissa oli televisiokamera ja muita tunnistimia, jotka mittasivat sen verenpainetta ja sydämen lyöntitiheyttä.
Koe-eläimiä avaruudessa
Eläimiä oli ennenkin laukaistu ballistisilla rakettilennoilla avaruuteen, jolloin kappale palaa aina maan pinnalle maan vetovoiman vaikutuksesta. Laika laukaistiin kuitenkin maan kiertoradalle, jossa maan vetovoima ei enää vaikuta maata kiertävään kappaleeseen. Osa näistä eläimillä tehdyistä kokeista onnistui täydellisesti eli raketin laukaisu tapahtui oikein ja kapselin palaaminen maahan laskuvarjon avulla tapahtui turvallisesti. Tällöin kapselissa matkustanut eläin palasi elävänä maahan. Osa kokeista päättyi kuitenkin surullisemmin ja koe-eläin kuoli.
Laikan kuolinsyy
Laikan todellista kuolinsyytä ei julkistettu moniin vuosiin lennon jälkeen, vaan Neuvostoliiton viranomaiset kertoivat Laikan joko myrkytetyn ruualla tai kuolleen hapenpuutteeseen. Vasta lokakuussa 2002 projektissa mukana ollut tiedemies Dimitri Malašenkov paljasti, että Laika kuoli jo 5–7 tuntia laukaisun jälkeen kuumuuteen ja stressiin. Laikan yllä oli päätä lukuun ottamatta avaruuspuku, joka helpotti syke-, verenpaine- ja hengitysmittauksia, mutta se on voinut myös lisätä eläimen kokemaa kuumuutta. (lähde: Wikipedia)
ME ALLEKIRJOITTANEET HALUAMME TIETÄÄ MISSÄ LAIKA KOIRAN MAALLISET JÄÄNNÖKSET NYT OVAT. KIERTÄÄKÖ LAIKA VIELÄ MAAPALLOAMME VAI ONKO HÄN PALANNUT KOTIIN.
Tarmo Järvi Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43119 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10424 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
710 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1078 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
618 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
95 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
89 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
105 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
655 Luotu: 06.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
51 Luotu: 09.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1705 Luotu: 01.05.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
30 Luotu: 18.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20801 Luotu: 20.03.2025