Liikennepalvelulaki / taksi - muutokset peruttava

Vaadin (-mme) ko. lakia kumottavaksi mm. seuraavista syistä;

Liikennepalvelulaki / taksi - muutokset peruttava

Nykyisen Suomen taksiliikenne on asiakkaille luotettava, yhteiskunnalle veronsa maksava ja silti Pohjoismaiden selvästi edullisin.
-poistaa alueelliset taksikiintiöt.

- menetetään taksien päivystysvelvoite, joka tarkoittaa taksipalveluiden loppumista kannattamattomina aikoina maaseudulla ja pienissä taajamissa.   Kehitys on nähty kaikissa vapaissa maissa, lähimpinä Ruotsi ja Viro.

- alalle tulon kynnys on jatkossa olematon, koska ei tarvita mitään koulutusta, ei juuri pääomaa, eikä edes harkittua liikeideaa. Kun kiintiöitä ei ole, takseista syntyy valtava ylitarjonta isompiin kaupunkeihin.

- taksin käyttö voi kansainvälisten kokemusten mukaan jopa vähentyä, kun palvelun luotettavuus menetetään. Lopputuloksena taksinkuljettajien palkkataso romahtaa, eikä minimipalkkaa ole. Tämä aiheuttaa suuren paineen asiakkaiden ja yhteiskunnan huijaamiseen.

- hintakaton poistaminen siirtää vastuun hinnan selvittämisestä ja kilpailuttamisesta asiakkaalle. Tämä ei usein onnistu, jos asiakas on vanhus, turisti, satunnaisesti ja kiireisesti taksia tarvitseva tai esimerkiksi vahvasti päihtynyt. Nämä ovat isoja taksinkäyttäjäryhmiä, joista tulee Suomessakin vapaata riistaa epäluotettaville kyydintarjoajille.

- jos taksamittareita ei jatkossa tarvita, ei valistuneellakaan asiakkaalla voi olla tosiasiassa tietoa millä perusteella esimerkiksi kännykkäsovelluksen laskema hinta määräytyy.

- veronmaksun valvonta muuttuu taksamittareiden poistuessa mahdottomaksi. Nykyisin kaikki taksilla vapaana ja varattuna ajetut kilometrit, kellonajat, ja kerätyt maksut tallentuvat sinetöityyn mittariin, ja sen tuottamia raportteja käytetään ensisijaisena verotuksen perusteena.

- vuoden 2018 verotuksessa näitä tietoja ei ole enää ole käytössä. Taksissa voi olla useita eri sovelluksia tilausten vastaanottamiseen ja hinnan laskemiseen, eikä niiden tietojen toimittamisesta verottajan tietoon ole mitään taetta, etenkään silloin kun sovellus on rekisteröity ulkomaille.

- taksiasemilta tai lennosta otetut kyydit jäävät täysin pimentoon, kun autoon kytkettyä taksamittaria ei ole.


- pienen kuljetusyrityksen ei tarvitse edes liittyä mihinkään tilausvälitykseen. Tästä seuraa se, että näiden yksittäisten taksien toiminnasta ei tiedä eikä vastaa kukaan. Jos asiakas erehtyy väärään autoon, hän vastaa asiasta itse.


- poliisi ei voi selvittää, pitäisikö jollain katujen kyydintarjoajalla olla lupa vai ei, koska tulonhankkimistarkoitusta ei voi ratsiassa todeta. Viranomaisten on käytännössä mahdotonta valvoa uutta vapaata taksiliikennettä muutenkaan, kun luvallisiakaan autoja ei tarvitse merkitä mitenkään.

- iikennepalvelulaki on valmisteltu markkinaideologian varassa asiantuntemattomasti, eikä sen vaikutuksia ole voitu arvioida.

Laajamittaisen asiakkaiden ja yhteiskunnan huijaamisen mahdollistava liikennepalvelulaki ajaa nykyiset rehelliset taksiyrittäjät pois markkinoilta, ja aiheuttaa taksitoimintaan sekasorron. Sama kehitys on näkyvissä kaikissa vapaan taksikilpailun maissa, ja Suomessa mennään nyt paljon pidemmälle kuin yhdessäkään länsimaassa on menty.

Aiheutettujen ongelmien korjaaminen jälkikäteen on osoittautunut käytännössä mahdottomaksi, vaikka ongelmat ovat kansanedustuslaitosten käsiteltävänä jopa vuosittain.

Lainaus jota muokattu (lähde; Suomalainen Taksi (Facebook));