LINJATIELLE RAKENNETTAVA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄ
Me allekirjoittaneet vetoamme Tuusulan ja Mäntsälän kuntiin sekä Järvenpään kaupunkiin, että Kellokoskelta Haarajoelle vievälle Linjatielle rakennetaan kevyen liikenteen väylä.
Perustelu: Nyt kun Eriksnäsintie-Jokela välin kevyenliikenteen väylä on saatu valmiiksi, on Linjatien vuoro. Sen vuoksi Linjatie on saatava pienten kustannustehokkaiden hankkeiden (KUHA) toteuttamislistan kärkeen vuodelle 2021. Linjatien kevyen liikenteen väylän rakentaminen on roikkunut jo monen monta vuotta KUHA-listalla. Linjatielle saatiin uusi päällyste nyt kesällä 2020, mutta tien kapeuden vuoksi kevyt liikenne joutuu edelleen kulkemaan ajoradalla.
50 km/h:n rajoituksesta huolimatta tiellä on usein ylinopeutta railakkaasti ajavia kansalaisia. Nuoret keulivat mopoilla ja moottoripyörillä, rekkaliikenne ja jakeluautot ovat aivan jokapäiväisiä kulkijoita, pitkällä suoralla nukahdetaan rattiin jne. Tänäkin kesänä on jo muutama ojaan ajo tapahtunut. Erikoisin tapaus oli pari vuotta sitten, kun ojassa oli traileri veneineen.
Linjatie on erittäin turvaton erityisesti jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Linjatien molemmin puolin on runsaasti omakoti-asutusta. Sen vuoksi tiellä liikkuu paljon lapsia pyörillä, skuuteilla ja jalan matkalla mm. kouluun, Roinilan kentälle tai harrastuksiin muualle Kellokoskelle. Turvattoman koulutien vuoksi kuntien kustantamat koulukyydit kulkevat tiellä aamuin ja iltapäivisin.
Katuvalaistus puuttuu osasta Linjatietä kokonaan, mikä etenkin näin syksyllä ilta- ja yöaikaan aiheuttaa vaaraa jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Pyöräilyharrastus on tämän koronakesän aikana kasvanut entisestään. Kaikki kunnat haluavat edistää pyöräilyä sen terveellisyyden vuoksi ja yhtä kaikki myös ilmastosyistä. Pyöräilyn kannalta Linjatie on ainoa osuus välillä Kellokoski- Haarajoki- Nummenkylä-Kellokoski, josta puuttuu kevyen liikenteen väylä.
ALLEKIRJOITA ADRESSI!
Kirsti Ruislehto Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45553 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10626 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1743 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
274 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
247 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
205 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
174 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20875 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
146 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025