Lohjan ruotsinkielinen varhaiskasvatus turvattava Virkkalan alueella!

Allekirjoittamalla tämän adressin vastustat Lohjan kaupungin säästölistalla olevaa esitystä, jossa esitetään Virkkalan alueen ruotsinkielisen päivähoidon keskittämistä kokonaisuudessaan Lohjan keskustan alueelle suunniteltuun Laurentius-keskukseen vuodesta 2021 alkaen.

Ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen siirtämisellä keskustan alueelle on runsaasti negatiivisia lapsivaikutuksia ja samalla ruotsinkielisen päivähoidon henkilökuntaresurssi vähenisi neljän henkilön verran. 

Haluamme varmistaa tällä adressilla, että Virkkalan alueen ruotsinkielisten ja kaksikielisten lasten päivähoitopaikka säilyy jatkossakin lähellä heidän kotiaan; turvallisessa tutussa ympäristössä ja Daghemmet Petterin kodinomaisissa puitteissa.

Moni ruotsinkielinen tai kaksikielinen perhe on valinnut Virkkalan asuinpaikakseen nimenomaan siksi, että Virkkalasta löytyy ruotsinkielinen päiväkoti sekä koulut, jolloin lapsen päiväkoti-koulupolku muodostuu turvalliseksi ja siirtymät päiväkodista esiopetukseen ja edelleen kouluun ovat lapselle ja perheelle turvallisia ja helppoja toteuttaa. Tämä perustuu myös siihen, että varhaiskasvatuksen henkilöstö on perheille tuttua koko varhaiskasvatusajan sekä siirryttäessä esiopetukseen ja edelleen kouluun. Esitetty hoitajaresurssien pienentäminen voi tuoda ryhmiin levottomuutta ja osaltaan vaikuttaa siihen, miten nopeasti lapsen tarpeisiin voidaan päivähoitopäivän aikana vastata.  

Ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen keskittäminen Lohjan keskustaan pidentää päiväkoti-ikäisten lasten ja heidän perheidensä arkipäiviä, kun matka päivähoitopaikan ja kodin välillä pitenee päivässä yhteensä jopa 40 minuuttia, kun vanhemmat vievät ja hakevat lapsia Lohjan keskustaan ja sieltä takaisin Virkkalaan. Erityisen kohtuuton muutos tulisi olemaan niille perheille, jotka ovat julkisten kulkuvälineiden varassa. Vanhempi saattaa päätyä valitsemaan suomenkielisen päivähoidon arjen helpottamiseksi, mikä vaikuttaa suoraan lapsen oikeuteen saada hoitoa omalla äidinkielellään. Keskustassa sijaitseva hoitopaikka ei ole välttämättä myöskään suoraan työmatkan varrella. Lisäksi kun perheessä on eri-ikäisiä lapsia, vanhemmat hakevat iltapäiväkerhoikäisiä Källhagenin koululta ja päiväkoti-ikäinen lapsi haettaisiin erikseen Lohjan keskustasta.    

Lohja on vapaaehtoisesti valinnut kaksikielisyyden ja kaupunki saa tätä varten valtion tukea. Tällöin kaupungin tulisi myös tukea ja edistää ruotsinkielisten varhaiskasvatuspalvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta myös muualla kuin Lohjan keskustassa eli jatkossakin myös Virkkalan alueella. Lohjan kaupunki on saanut myös Unicefin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Tämä tarkoittaa sitä, että ohjelman mukaisesti päätöksenteossa tulisi huomioida ensisijaisesti lapsen etu päätöksenteossa.

Detta är en adress emot Lojo stads sparförslag, där man planerar att centralisera all svenskspråkig småbarnspedagogik till Lojo centum, till Laurentiushuset från och med år 2021.

Vi ser att detta skulle ha en negativ inverkan på barnen och skulle minska den svenskspråkiga personalen med fyra vakanser.  

Med denna adress vill vi försäkra att de svenskspråkiga och tvåspråkiga barnen i Virkby även i fortsättningen skall ha möjlighet till dagvård nära sina hem, i en trygg uppväxtmiljö och i daghemmet Petters hemtrevliga miljö.  

Flera av de svenskspråkiga och tvåspråkiga familjerna i Lojo har valt Virkby med omnejd till sin boplats eftersom det finns svensk dagvård och skola i närheten. Detta gör barnens dagvårds-skolstig trygg. Dessutom blir förflyttningarna från dagvården till förskolan och vidare till skolan trygg och enkel för barnen och för familjerna. Detta baserar sig på att dagvårdspersonalen är bekant för barnen under hela småbarnsfostran, i förskolan och även då barnet börjar skolan. Eventuella reduceringar i personalresurserna kan föra med sig orolighet i grupperna och kan även påverka negativt på hur snabbt personalen hinner möta barnens behov under dagen.  

Att centralisera den svenskspråkiga verksamheten till Lojo centrum skulle förlänga barnens och familjernas vardagar då resan mellan dagvårdsplatsen och hemmet förlängs dagligen med till och med 40 minuter, då föräldrarna kör till och från daghemmet i centrum. Denna förändring skulle vara särskilt tung för de familjer som färdas med allmänna transportmedel. Familjerna skulle i detta fall eventuellt välja dagvård på finska, vilken skulle minska barnets rätt att få dagvård på sitt egna modersmål. Alla har inte en arbetsväg som går förbi Lojo centrum. Dessutom kan familjerna ha barn i olika åldrar, ett barn i eftermiddagsverksamheten vid Källhagens skola och syskonet i dagvård i Lojo centrum.  

Lojo har även frivilligt valt att vara tvåspråkig och staten stöder finansiellt detta val. I linje med dessa val och omständigheter bör även de finansiella medlen fördelas till att stöda den svenska småbarnsfostran i Virkby. Dessutom är Lojo en av Unicefs barnvänliga kommuner. Man borde kunna lyfta fram barnens rättigheter också i det kommunala beslutsfattande.

Facebook
Luotatko nykyhallituksen kykyyn ratkaista maan talousongelmat?