Alle 3-vuotaille lapsille todellinen mahdollisuus olla kotona
Viime aikana mediassa on puhuttu paljon suurten päiväkotiryhmien haittavaikutuksista pienten lasten kehitykseen.
Ryhmäkokoja pyritään pienentämään, joka on hyvä asia. Tämä myös tekee suuret kustannukset valtiolle ja kunnille. Hoitopaikkojen tarve on suuri ja ne ovat monilla paikkakunnilla kivenalla.
Kun tuota uudistusta laaditaan, vaadimme että verorahojamme korvamerkitään Kelan lapsiperheille tarkoitetun hoitorahan ja hoitolisän kautta vanhemmille jotka haluavat hoitaa alle 3-vuotiaat lapsensa kotona. Tämän hetkiset tuet eivät mahdollista toisen vanhemman kotiin jäämistä, ellei toinen vanhemmista ole keskimääräistä parempi tuloinen. Tämän hetkisillä tuilla ei makseta useinkaan edes asumiskustannuksia, muusta puhumattakaan. Useampi vanhempi varmasti jäisi lapsensa kanssa kotiin, jos se olisi todella mahdollista.
Toimitan tämän adressin sosiaali- ja terveysministeriöön 02.05.2009 ja pyrin saada adressin toimittamiselle median huomiota. Nyt siis sana kiertämään lapsiperheiden puolesta! Teen myös toisen adressin, jonka voit allekirjoittaa, mikäli olet valmis jäämään alle kolme vuotiaan lapsesi kanssa kotiin, mikäli hoitorahaan ja hoitolisään saadaan järkevä korotus. Lapsiemme päivähoitokaan ei ole ilmaista!
Katso myös: http://www.adressit.com/lapselleoikeuskotonahoitamiseen
Kiitos
Mira Sassi Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Maantien 468 peruskorjaus
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1850 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
1945 Luotu: 15.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
474 Luotu: 22.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1588 Luotu: 11.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
371 Luotu: 19.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
918 Luotu: 13.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
668 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2719 Luotu: 05.10.2025
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
172 Luotu: 22.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
154 Luotu: 21.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
583 Luotu: 14.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
315 Luotu: 05.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6457 Luotu: 22.09.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
89 Luotu: 20.10.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
579 Luotu: 12.03.2023
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
80 Luotu: 20.10.2025
Kivijärven hoivayksikkö Hopearannan sulkemisen vastustaminen
338 Luotu: 15.10.2025
Korpilahdelle sote-palvelupiste
76 Luotu: 23.10.2025
Someron vuodeosastoa ei saa lopettaa
3161 Luotu: 03.10.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
791 Luotu: 04.10.2025