Merikarvia, Palosaarentien kevyenliikenteenväylä

Pyydämme Merikarvian kuntaa valmistelemaan, suunnittelemaan sekä toteuttamaan Merikarvian Palosaarentielle kevyenliikenteenväylän nykyisen ajotien reunaan. Toteutetussa Brändöön asemakaavassa on huomioitu väylän edellyttämä tilavaraus.

Palosaarentien liikenne on viime vuosina lisääntynyt ja runsastunut huomattavasti ja siksi jalankulku on tien osittaisen huonojen näkyvyysolosuhteiden sekä keliolosuhteiden johdosta jalankulkijoille vaarallinen.  

Pyydämme tulevia kuntavaaliehdokkaita ottamaan jalankulkuväylän toteuttamisen yhtenä kohteena vaaliohjelmaansa, erityisesti nyt kun Brändöön leirintäalueen kehittäminen ja  alueen muu rakentaminen on huomattavasti vilkastunut.

Tämä adressi toimitetaan Merikarvian kunnan päättäjien huomioitavaksi käsittelyä varten viimeistään maaliskuun 2021 loppuun mennessä.


Hannu Kuusinen & Jarmo Jokisalo    Ota yhteyttä adressin tekijään