Mielipide Murronväljän aurinkovoimalan osayleiskaavan kaava-aineistosta, Murronväljän aurinkovoimalan osayleiskaavaluonnos

Allekirjoittamalla tämän adressin tuon hankkeen osallisena tiedoksi mielipiteeni Murronväljän aurinkovoimalan osayleiskaavan kaava-aineistosta. Adressi allekirjoituksineen toimitetaan yhteyshenkilön toimesta Liedon kaupungin kirjaamoon 13.10.2025. Adressin lisäksi voin tuoda mielipiteitäni hankkeesta tiedoksi myös muulla tavoin.

Adressin allekirjoittaminen ei tarkoita, etten hyväksyisi järkevästi toteutettua ja oikeaan paikkaan sijoitettua aurinkovoimalarakentamista, mutta Murronväljän aurinkovoimalan hankealue ei ole sellainen. Hankkeen toteutus vaatii merkittävää määrää maanmuokkausta, rakentamista ja energiaa kuluttavaa materiaalituotantoa, joten ”puhtaasta” energiantuotannosta ei ole kyse. Hankealue on nykyisellään ekologisesti ja maisemallisesti arvokas sekä monimuotoinen. Alueella on tärkeä merkitys virkistysalueena erityisesti sen tuntumassa asuville. Hankkeen toteuttaminen aiheuttaa kaava-alueiden tonttikaupan loppumisen ja kiinteistöjen arvon romahtamisen.

Hankealue sijaitsee kokonaan Varsinais-Suomen maakuntakaavassa maa- ja metsätalousvaltaiseksi merkityllä alueella ja Tarvasjoen voimassa olevassa strategisessa yleiskaavassa lähes kokonaan osayleiskaavoitettavaksi määritellyn alueen ulkopuolella. Maakuntakaavassa maa- ja metsätalousalueeksi merkityn (M) hankealueen erottaa maisemallisesti arvokkaasta alueesta (MA) ainoastaan oja, joten hanke toteutuessaan vaikuttaa myös MA-alueeseen. Hankealueen kaavoittaminen aurinkovoimala-alueeksi on täten ristiriidassa voimassa olevan maankuntakaavan ja strategisen yleiskaavan kanssa. Hankealue on pääasiassa elintarviketuotannossa olevaa tai tähän tarkoitukseen otettavissa olevaa peltoa, jota EU:n ohjeistuksen mukaan ei tule kaavoittaa aurinkovoimalaitosalueeksi. Hanke ei ole Liedon kaupungin strategian mukainen. Edellä esitetyillä perusteilla vastustamme kaavoitushanketta.

Murronväljän aurinkovoimalahanke ei ole vaikutuksiltaan vähäinen. Hankealue sijaitsee kahden kaava-asutusalueen välissä, joista toinen on Tarvasjoen uusin. Tarvasjoelle muutetaan pääasiassa sen tarjoaman ympäristön vuoksi. Alueella on runsaasti tilaa rakentaa maalaisympäristöön myös kaupungin omistamille tonteille, jotka tuskin kiinnostavat ketään aurinkovoimalan vieressä. Kiinteistöjen arvo on romahtanut jo pelkästään tämän hankkeen käsittelystä johtuen, saati hankkeen mahdollisesti toteutuessa. Kaavakartan yleismääräyksissä on mainittu lähiasutukselle aiheutuvien maisemavaikutusten lieventämistoimenpiteet: ”Maisemavaikutusten lieventämiseksi tehtävät istutukset tulee toteuttaa riittävän leveänä ja peittävänä vyöhykkeenä. Istutukset maisemavaikutusten lieventämiseksi tulee toteuttaa ennen varsinaisten rakentamistoimenpiteiden aloittamista.” Määritelmä ei kuvaa tarvittavaa istutusten leveyttä ja suojaavaa vaikutusta. Se ei myöskään määrittele, kuinka kauan ennen varsinaisten rakentamistoimenpiteiden aloittamista istutukset tulee tehdä. Kaavakartassa on merkitty maisemoitava alueen osa (ma), joka verrattaessa 20 m kaava-alueen rajan ulkopuolella olevan viivan sijaintiin jää selvästi kapeammaksi kuin 20 m. Näin kapealla, kuvatun kaltaisella lehtipuista ja pensaista muodostettavalla vyöhykkeellä ei ole tosiasiallista maisemointivaikutusta edes useiden vuosien jälkeen. Kaavakarttaan merkitty maisemoitava alueen osa (ma) ei huomioi kaikkia tarvittavia maisemoitavia suuntia. Maisemoinnin peittävyyden tarvetta arvioitaessa on huomioitava, että hankealueen sijainti ympäröivää maastoa alempana lisää maisemoinnin tarvetta.

Hankealueen maaperä on lähes kokonaan savea, jonka kantavuus on pieni. Hankealueen toteutus vaatii merkittävää määrää maanmuokkausta ja rakentamista, jolla on pysyvät vaikutukset varsinaissuomalaiseen vanhaan merenpohjaan, sen maaperäeliöstöön, orgaanisen aineksen hajotukseen, ravinnekiertoon, vesitaseeseen ja hiilenkiertoon eroosiovaikutusta unohtamatta. Savimaahan kohdistuva eroosiovaikutus on erityisen voimakasta sekä rakentamisen aikana että aurinkopaneelien aiheuttaman pistemäisen vesikuormituksen vaikutuksesta. Mikäli hanke toteutetaan, alue ei ole otettavissa uudelleen maatalouskäyttöön.

Hankealueeseen sisältyvät metsäalueet, viljellyt ja kesannoidut pellot, suuret ojat ja vanhat ladot ympäristöineen muodostavat nykyisellään monimuotoisen ekologisen ympäristön. Alueella liikkuu jatkuvasti paljon luonnonvaraisia eläimiä. Kymmenet hirvet ja valkohäntäpeurat kulkevat Salontien suuntaisesti alueen läpi päivittäin. Keväisin ja syksyisin peltoalue toimii erityisesti kurkien ja joutsenten levähdys- ja ruokailupaikkana. Peltoalueella ja sen välittömässä läheisyydessä pesii suuri joukko lintulajeja, jotka tarvitsevat alueen nyt tarjoamia erilaisia pesäpaikkoja ja ruokailumahdollisuuksia. Alue on monien muidenkin eläinlajien tärkeää ruokailureviiriä. Kasvi- sekä pieneläinlajisto on monipuolinen. Kaavaselostus antaa monilta osin virheellisen kuvan suunnittelualueen nykytilasta.

Hanke ei ole toteutettavissa ilman merkittäviä luontoon ja asukkaisiin kohdistuvia haittavaikutuksia.

Kaavakarttaan ei ole merkitty kaikkia hankkeen toteuttamisen edellyttämiä teitä.

Hankkeen toteutuminen vaarantaa merkittävästi liikenneturvallisuutta tiellä 224 (Salo-Aura).

Tehdyissä selvityksissä ja hankkeen kokouksissa esille tuodut suunnittelussa huomioitavat havainnot ja tarpeet on merkittäviltä osin jätetty huomioimatta kaavaselostuksessa ja osayleiskaavaluonnoksessa.

Hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan sekä kaavan valmisteluvaiheen aineistoon jätettyjä lausuntoja ja mielipiteitä ei pääosin ole huomioitu kaava-aineistossa.

Yhteisvaikutuksia muiden alueen hankkeiden kanssa ei ole tunnistettu.


Maaret Ridanpää    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Maaret Ridanpää näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä postinumeroasi julkisesti verkossa.


Meidän on varmistettava, että olet ihminen.

Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…