Muonion kunnan jätehuoltoratkaisut
Asukkaat alueellamme kokevat, että jätehuollosta nyt vastaava Lapeco toimii huonosti ja kohtelee asiakkaitaan hyvän tavan vastaisesti. Suurta kiukkua on viimeaikoina herättänyt esim. vastikkeeton rahastus ja laskujen siirtäminen eräpäivän jälkeen heti perintätoimistolle ja sieltä ulosottoon. Asiasta on tehty lukuisia valituksia ja yhteydenottoja eri viranomaisiin, ilman tulosta. Myös Muonion kunnanvaltuustolta on vaadittu järkevää ja asiallista päätöksentekoa, joka perustuisi faktoihin. Sekin turhaa.
Me allekirjoittaneet vaadimme Muonion kunnanvaltuustoa ottamaan uudelleen käsittelyyn kunnan jätehuoltoratkaisut. Irtautuminen Lapecosta on pidettävä voimassa ja päätökset jätehuollon järjestämisestä uudelta pohjalta on tehtävä asiallisin perustein ja faktoihin perustuen.
Riitta Virmala Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |