Otalammen neuvola säilytettävä

Kuntayhtymä Karviainen ja Vihdin kunta ovat säästösyistä esittäneet palveluiden keskittämistä alueen suurimpiin taajamiin. Nyt supistukset kohdistuvat Otalalammen neuvolaan, jota ollaan kovalla kiireellä lakkauttamassa, asianomaisia eli neuvolaa käyttäviä lapsiperheitä ei ole asian suhteen kuultu.

Monelle kotona olevalle äidille/isälle on täysi mahdottumuus päästä Vihdin kirkonkylälle ilman omaa autoa tai yhteistä kulkuneuvoa. Tästä on todennäköisesti seurauksena esimerkiksi se, ettei lapsi saa hänelle kuuluvia neuvolapalveluja, koska kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta tuoda lasta neuvolaan kirkonkylälle päiväsaikaan. Otalammen neuvolan lakkauttaminen olisi myös Vihdin ilmastostrategian vastainen, koska se lisää yksityisautoilua vuositasolla kymmenillätuhansilla ajokilometreillä.

Otalammen neuvola on vielä monelle otalampelaiselle kävelymatkan päässä. Jos kunta haluaa markkinoida itseään lapsiystävällisenä paikkana, jossa lapsiperheiden on hyvä asua, nyt olisi mahdollisuus myös osoittaa toimivansa lasten asialla. Tällä adressilla vaadimme Otalammen Neuvolan säilyttämistä.

--

Kunnanvaltuuston päätöksellä Otalammen neuvola jatkaa toistaiseksi Otalampi-talon tiloissa. Kiitokset kaikille adressin allekirjoittaneille ja muille tukijoille.


Raine Kärkkäinen, Otalammen alueen kyläyhdistys ry    Ota yhteyttä adressin tekijään