Ouninpohjan erikoiskoe säilytettävä Suomen mm-rallissa
Iltasanomat.fi sivustolla on seuraavanlainen uutinen osoitteessa http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1471852
------------------------------------------------------------
Uusimman IS Veikkaajan mukaan Ouninpohjan erikoiskoetta ei enää ajeta seuraavassa Suomen MM-rallissa.
Legendaarinen Ouninpohja on aina ollut "Jyskälän" jalokivi ja todellinen yleisömagneetti.
- Ainoa syy Ouninpohjan pudottamiseen on pätkän nopeus. Ouninpohjahan on aina ollut nopea pätkä, mutta myös kalusto nopeutuu vuosi vuodelta. Olemme keskustelleet FIA:n kanssa Ouninpohjan kohtalosta ja joudumme nyt pudottamaan sen erikoiskokeiden joukosta, Suomen MM-rallin kilpailunjohtaja Risto Laine kertoi IS Veikkaajalle.
Viime vuonna Suomen MM-rallissa ajettiin 23 erikoiskoetta. Tänä vuonna erikoiskokeiden lukumäärä aiotaan pitää suunnilleen ennallaan. Jämsän seudun tunnetuista erikoiskokeista myös Ehikki putoaa pois kilpailun reitiltä.
- Reitti ei ole vielä kokonaan valmis, mutta siihen tulee todella paljon muutoksia, Laine sanoi.
Suomen MM-ralli ajetaan heinä- ja elokuun vaihteessa. Se on kauden yhdeksäs osakilpailu 15 kilpailun sarjassa
-----------------------------------------------------------
Ouninpohjan erikoiskoe erottelee jyvät akanoista, vaikkakin erikoiskoe on nopea niin on se rallikuskien yksi suosikkierikoiskoe koko mm-rallissa. Mikäli tämä kruununjalokivi riisutaan pois mm-rallista tulee mm-rallin suomen osakilpailusta ja ylipäätänsä rallin mm-sarjasta tylsä.
Allekirjoittamalla tämän adressin olet mukana ilmaisemassa tukesi Suomen mm-rallin Ouninpohjan erikoiskokeen puolesta. Tämä adressi toimitetaan AKK:lle sekä mahdollisesti myöskin FIA:lle
Jani Luoto Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |