Pelastakaa Monari! Vetoomus Lappeenrannan Monarin toimintojen säilyttämiseksi

Tällä adressilla halutaan pelastaa Lappeenrannan nuorisotila "Monari".
Tavoitteena on joko säästää legendaarinen rakennus toiminnassaan tai vähintäänkin varmistaa toimintojen jatkuvuus jossain muussa pätevässä tilassa. 

Adressin allekirjoittamalla:

- Tuet Monarin monipuolisen toiminnan jatkumista.

- Tuet Lappeenrantalaisille historiallisesti merkittävän rakennuksen ja instituutin säästämistä.

- Tuet nuorisotoimen ja muiden talossa toimivien yleishyödyllisten organisaatioiden toimintaa kaikissa olomuodoissaan.

- Tuet nuoria, tuet eksyneitä, tuet yksinäisiä, tuet ystäviä, tuet koko kaupunkia ja sen hyvinvointia.

- Olet rakennuksen nykyisten toimintojen ja tapahtumien hävittämistä vastaan.



Lappeenrannan kaupunki suunnittelee Monarin purkamista ja liike-asuintalon rakentamista sen tontille. Jos suunnitelma toteutuu, merkittävä osa Lappeenrannalle tärkeästä kulttuuriperimästä katoaa. Vuonna 1981 käyttöön vihityssä rakennuksessa nuoruuttaan on ehtinyt viettää jo monta Lappeenrantalaista sukupolvea. Adressin tavoitteena on mahdollistaa muistot ja kokemukset myös tuleville sukupolville.

---

Nuorisotoimen Monarilla järjestämä talotoiminta on tarkoitettu kaikille nuorille. Nuorisotalot ovat nuorten kohtaamispaikkoja, missä he voivat turvallisessa ympäristössä viettää vapaa-aikaansa ja tavata ikätovereitaan. Toiminta nuorisotaloilla on monipuolista ja jokaiselle löytyy varmasti jotain mielekästä tekemistä. Toimintamuotoja ovat mm. erilaiset kerhot, kurssit, tapahtumat, retket ja leirit. 

Toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä nuorisotyöntekijöiden, nuorten sekä muiden tilojen käyttäjien kanssa. Talotoiminta perustuu nuorisotoiminnassa tärkeiksi koetuille arvoille: päihteettömyys, turvallisuus, suvaitsevaisuus,  tasa-arvo ja terveet elämäntavat. 

Monarilla toimintakausi alkaa syyskuussa ja kestää aina toukokuun loppuun. Nuorisotilat ovat avoinna iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin. 

Monarilla työskentelevät nuoriso-ohjaajat, jotka suunnittelevat toiminnan yhdessä nuorten kanssa. Monarilla voi viettää aikaa kavereiden kanssa pelailemalla biljardia, pingistä, konsolipelejä tai lautapelejä. Tiloilla on myös yleisöpäätteet netissä surffailua varten. Nuori voi osallistua myös moniin ohjattuihin toimintoihin ja kerhoihin.

Monarilla on erilaisia harrastustiloja. Monarilla on bändikämppiä, erilaisia kädentaitoja varten on omia tiloja tarvittavine varusteineen. Tilat ovat monipuolisesti muunneltavissa erilaiseen toimitaan soveltuvaksi.

Monarilla järjestetään myös koko kansalle avoimia tapahtumia:
- Työmessuja
- Harrastemessuja
- Musiikki- ja Taidetapahtumia
- Muita tapahtumia

Nuorisotoimen tapahtumakalenteri

(http://www.lappeenranta.fi/fi/Palvelut/Nuorten-palvelut/Nuorisotoimen-tapahtumakalenteri)

---

Tällä hetkellä Monarilla toimivat myös mm. Ohjaamo, Etsivä nuorisotyö sekä Eksoten Nuortenpaja.

Ohjaamo
Ohjaamosta nuori saa apua työhön ja työnhakuun, opiskeluun, asuntoihin, raha-asioihin ja moniin muihin elämään liittyvissä pohdinnoissa. Oli kysymyksesi pieni tai suuri, niin moniammatillinen henkilökuntamme auttaa sinua löytämään oikean palvelun mahdollisimman nopealla aikataululla, jotta saat vietyä asiaasi eteenpäin.

Ohjaamon kautta järjestetään ja tarjotaan myös runsaasti erilaista workshop -toimintaa. Näihin lukeutuvat mm. Graffitipaja, Bändi-/musiikkipaja, Media-/videopaja, Soundi-/beatboxpaja, Luovan kirjoittamisen paja, valokuvauspaja, puutyö-/cajonin rakentamispaja. Pajojen lisäksi ohjaamo tarjoaa tällä hetkellä mm. liikuntakerhoa, keilausta sekä sateenkaarinuorten vertaisryhmää. Uusia pajoja ja aktiviteettejä ideoidaan jatkuvasti!

Ohjaamon pajatoiminnan kautta moni nuori on löytänyt itselleen uusia harrastuksia sekä löytänyt itsestään uusia puolia.

Etsivä nuorisotyö
Etsivän nuorisotyön tavoitteena on tukea ja ohjata pääsääntöisesti 18-29 -vuotiaita nuoria heidän elämänlaatunsa parantamiseksi.

Työ kohdistuu kokonaisvaltaisesti nuoren eri elämänalueisiin ja sitä tehdään yhteistyössä muiden nuoren ympärillä toimivien viranomaisten tai nuorta muuten lähellä olevien aikuisten (sosiaalisen verkoston) kanssa. Yhteistyön tavoitteena on varmistaa ja koordinoida asiakkaalle kuuluvia palveluita sekä yhdistää ammatillista osaamista ja voimavaroja asiakkaan hyväksi.

Yhteyttä voi ottaa joko nuori itse, huoltaja tai yhteistyökumppani puhelimitse, sähköpostitse tai käymällä toimipisteessä.


Nuorten Paja
Nuorten Paja tarjoaa 16- 29-vuotiaille ilman opiskelu- ja työpaikkaa oleville nuorille työpajatoimintaa. 

Pajatoiminta antaa mahdollisuuden työelämän ja arjen taitojen harjoitteluun sekä oman tulevaisuuden suunnitteluun.
 
Pajajakson aikana nuoren tukena ovat pajan ohjaajat yhteistyössä muiden nuoren kanssa työskentelevien tahojen kanssa. 


Muut
Näiden lisäksi erinäiset ryhmät ja yhdistykset, kuten Lappeenrannan Nuorisovaltuusto, Saimaan Koru- ja Kiviharrastajat ry sekä monet muut ryhmät vuokraavat Monarilta tiloja aktiivisesti.


---

Monaria on remontoitu viimeeksi kesällä 2016. Mm. bändikämpät eli noin puolet alakerrasta kokivat täysivaltaisen kasvojenkohotuksen.

---

Monarin toimintojen siirtämistä muualle on väläytelty mediassa. Nykyisten toimintojen siirtäminen täysimääräisenä kauppakeskukseen, kirjastoon tai muuhun vastaavaan tilaan on kuitenkin täysin mahdotonta. Kunnollisten esiintymistilojen, bänditilojen, puutyö- ja savityötilojen sekä maalaustilojen järjestyminen esimerkiksi Maakuntakirjastoon on vähintäänkin epätodennäköistä.

Esimerkiksi poistamalla Monarin bändikämpät Lappeenrannan kaupungista, vähennettäisiin samalla rutkasti koko kaupungin kulttuuritoimintaa. Muutos vaikuttaisi suoraan esiintyvien artistien määrään Lappeenrannassa ja jopa valtakunnallisesti. Monarin musiikki-tapahtumat jäisivät tyynesti historiaan. Yksi kaupungin parhaista esiintymispaikoista poistuisi Monarin mukana.

Lappeenrannan bändikämppätilanne on nykyisellään muutenkin heikko ja Monarin poistuminen kartalta heikentäisi tilannetta entisestään. (http://www.lappeenrannanuutiset.fi/artikkeli/54548-bandeille-loytyy-liian-vahan-tiloja

Tilanne on hyvin samankaltainen myös monilla muilla harrastamisen aloilla. Monari on monelle nuorelle ensimmäinen paikka tutustua uusiin harrastuksiin, uusiin ihmisiin sekä löytää elämälleen uusia suuntia.

Kaupungista häviäisi myös ainoa päihteetön ja turvallinen paikka järjestää tapahtumia lappeenrantalaisille sekä lappeenrantalaisille nuorille.

 

---


"Runsaan 30 vuoden ikään ehtinyt Lappeenrannan nuorisotalo Monari on ehkä tullut tiensä päähän. Koreilematon Monari saattaa väistyä liike-asuintalon tieltä." (Etelä-Saimaa 13.11.2016)

http://www.esaimaa.fi/Online/2016/11/13/Monarille%20haetaan%20korvaavia%20tiloja,%201980-luvun%20luomus%20ehk%C3%A4%20puretaan%20/2016121482151/4


"Monarissa on kuitenkin legendaarista hohtoa. Esimerkiksi siinä, että se saatiin Lappeenrantaan myös mielenosoitusten avittamana. - - 

Monari elää samanlaista epätietoisuuden aikaa, kuin vieressä oleva kirjasto. Kaupunki selvittää, voisiko myös sen tontin myydä ja toiminnot siirtää jonnekin muualle.

Monarissa on kuitenkin legendaarista hohtoa. Esimerkiksi siinä, että se saatiin Lappeenrantaan myös mielenosoitusten avittamana.

— Nykyään monet entiset kävijät käyvät esittelemässä paikkaa lapsilleen. Viimeksi eilen kävi yksi isä lapsensa kanssa katselemassa, että täällä näyttää ihan samalta kuin ennenkin, nauraa Tuija Pasanen, tilan vastaava ohjaaja.

Hänen, ja muun henkilökunnan mielestä talo pitäisi pelastaa, jos se vain pelastettavissa on. Tämänhetkisen tiedon mukaan tyydyttävässä kunnossa olevaa rakennusta voi käyttää edelleen.

Tilat ovat niin isot ja muunneltavat, että jos täältä on lähdettävä niin nuorisotoimi ei saa samanlaisia tiloja mistään, Pasanen sanoo." (Etelä-Saimaa, 5.3.2017)

http://www.esaimaa.fi/Online/2017/03/05/Betonikuutio%20on%20ihan%20hyv%C3%A4%20paikka%E2%80%89%E2%80%94%E2%80%89Monarin%20kuntoa%20tutkittiin%20tammi-%20ja%20helmikuussa/2017121973711/4 

---

Adressin on aloittanut Lappeenrantalainen nuori, joka puhuu nuorisotilojen säästämisen puolesta.

Rakkaudella,
Ossi Välimäki

MV-oikeesti-nuorten-asialla-leima-NETTI.jpg


TAI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista sivustollamme. Adressin tekijä näkee kaikki antamasi tiedot.

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Tarkasta sähköpostisi (myös roskapostikansio).
Facebook
Tulisiko bensaveroa laskea?