Pitkälänvuoren tuulivoimahanke uhkaa Petäjäveden maailmanperintökohdetta

Me allekirjoittaneet vaadimme Petäjäveden Pitkälänvuoren tuulivoimahankkeen lopettamista.  

Pitkälänvuoren Tuulipuisto Oy suunnittelee tuuliteollisuusalueen rakentamista Pitkälänvuoren alueelle Petäjäveden kuntaan Keuruun rajalle. Maisemallisesti ja kulttuuriympäristöllisesti merkittävin kaava-alueen läheisyyteen sijoittuva kohde on UNESCO maailmanperintökohde Petäjäveden vanha kirkko, joka sijoittuu noin 4km etäisyydelle kaava-alueesta. 

Koko osallistumis- ja arviointisuunnitelman löydät tästä.   

Tuulivoimaa ei tule rakentaa luonnon moninaisuuden ja kulttuuriperinnön vaarantamisen kustannuksella. Ennennäkemättömän korkeiden tuulivoimaloiden maisemavaikutukset ovat huomattavat erittäin arvokkaaseen kulttuuri- ja maalaismaisemaan, keskellä Suomen kauneinta luontoa. Voimaloiden ympäristövaikutukset ulottuisivat kymmenien kilometrien säteelle.

Hanke vaarantaa Petäjäveden vanhan kirkon UNESCO -statuksen säilyvyyden. Suomessa on 7 UNESCOn maailmanperintökohdetta, joista Petäjäveden vanha kirkko on ainut kirkko. Pitkälänvuoren alueelle suunniteltujen tuulivoimaloiden taloudellinen hyöty ei ole suhteessa menetyksiin.

Tuulivoima-alue heikentää matkailualan vetovoimaisuutta ja vaarantaa vieressä olevan ratsastustallin toiminnan tulevaisuuden ja kannattavuuden elinkeinona. Lisäksi tuulivoimalat häiritsevät lähialueen asumisviihtyvyyttä ja näin ollen alentavat kiinteistöjen arvoa.

Tämän kokoluokan tuulivoimaloiden (8MW, pyyhkäisykorkeus 270m), jotka ulottuisivat lähes 400 metrin korkeuteen Petäjäveden Jämsänveden pinnasta. Niiden tuottamista lyhyt- ja pitkäaikaisista ympäristö- ja terveyshaitoista ihmisille, eläimille ja eliöstölle ei ole vielä minkäänlaista kokemusperäistä- tai tutkittua tietoa.
Tuulivoimaloiden tehon ja pyyhkäisykorkeuden kasvaessa sekä pohjoisen ilmasto-olosuhteiden takia, aikaisemmin tehdyt tutkimukset, selvitykset ja meluohjeistukset eivät vastaa enää todellista tilannetta.

Haittavaikutusten (maisema, melu, varjostus, välke, tärinä, infraäänet ym.) ulottuminen kahden kunnan alueelle tuo mukanaan vastuunkantokysymyksen ongelmatilanteissa.

Hankesuunnitelman kiinteistökartassa on 2 km säteellä 16 pysyvää ja 13 loma-asuntoa. Lähin asunto vain 800 metriä voimalasta. 5 km säteellä hankealueesta pisteiden ts. pysyvien ja loma-asuntojen lukumäärää on mahdotonta laskea pisteiden suuren määrän vuoksi.

Hankealueella on herkkiä vesilain 2 § 11 kohdan ja metsälain 10 § mukaisia pienvesikohteita. Uudistettu vesilaki korostaa pienvesien suojelun tarvetta. Pienetkin muutokset heikentävät niiden tilaa.
Alueella liikkuu ja pesii useita uhanalaisia, suojeltavia ja silmälläpidettäviä lintu- ja eliölajeja.

Haluamme säilyttää asuinpaikkakuntamme luonnonläheisenä ja houkuttelevana ilman, että tuulivoimalat pilaavat maalaismaiseman haittoineen.

Kiitos, kun allekirjoitat! Ja, muista, että allekirjoitus tulee hyväksyä vielä sähköpostin kautta.

Adressin voi allekirjoittaa sähköisenä tai paperisena.  Paperinen adressi löytyy Petäjävedellä Even-kukka,Ratsastustalli Furufatni,Kirjasto.

Luonnonmukaisen Asuinympäristön Puolesta ry  

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Anne Sojakka voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…