Porin kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan on erottava

Me allekirjoittaneet vaadimme, että sekä Porin kaupunginhallitus että kaupunginjohtaja eroavat tehtävistään välittömästi, koska he ovat tietoisesti ja pitkäaikaisesti rikkoneet julkisuuslakia, hallintolakia sekä kuntalakia.

-          Porin kaupunki on salannut Porin ja Helsingin välisten reittilentojen taloudellisiin vaikutuksiin liittyvät asiakirjat sekä perusturvajohtajan virkaa hakeneiden nimet. Aluehallintoviraston mukaan kaupunki ei ole noudattanut lain määräämiä määräaikoja ja tietopyyntöihin liittyvä ohjaus on ollut epäselvä

-          kaupunginhallitus on salannut tuottavuusohjelma-asiakirjan sekä sen valmistelu- että täytäntöönpanovaiheessa. Tuottavuusohjelma on kuitenkin muuttamassa koko perusturvan toimintamallin ja jo aiheuttanut vanhainkotien sulkemista. Kuntalaisilla ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa ohjelman sisältöön

-          Salaisina käsiteltyjen asioiden otsikot on kerrottu suurelle yleisölle vasta noin viikko kokouksen jälkeen julkaistavassa pöytäkirjassa. Silloin asiasta ei ole voinut etukäteen käydä julkista keskustelua, eikä kuntalaisilla ole ollut mahdollisuutta pyytää asiasta lisätietoa. Asiasta on tullut oikeuskanslerin huomautus

-          Aluehallintoviraston lausunnon mukaan Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen on ollut esteellinen, kun kaupunginhallitus on käsitellyt Porin kaupungin antamaa vastausta kanteluun. Muutenkin Aluehallintoviraston mukaan Luukkonen on tekemissään päätöksissä ja toiminnassaan rikkonut toistuvasti esteellisyyssäädöksiä

-          Porin kaupunginhallituksen tehtäviin kuuluu kaupungin toimintojen yleinen laillisuusvalvonta. Kaupunginhallitus ei ole tehnyt mitään esimerkiksi oikaistakseen kaupunginjohtajan toimia. Kuntalaisilla on kuntalain 22 ja 23 §:n mukaan oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Tätä kutsutaan demokratiaksi. Salaamalla toimiaan kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja ovat estäneet demokratian toteutumisen.

Elleivät kaupunginhallitus ja -johtaja eroa tehtävistään, vetoamme kaupunginvaltuustoon, että se ryhtyisi kuntalain 34 ja 43 §:ien perusteella toimiin em. tahojen välittömäksi erottamiseksi.  

Tuomas Zacheus                                                            Aki Nummelin

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Tuomas Zacheus voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…