Pelastetaan Pellava

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#9

Tämän kiinteistön pakkomyynti tuskin on mistään näkökulmasta arvioiden kaupunginkaan edun mukaista (asukkaista puhumattakaan), kun ottaa huomioon kuinka laadukasta päiväkotitoimintaa kiinteistössä harjoitetaan, kuinka haluttu se on kaupunkilaisten keskuudessa ja kuinka täysiä alueen julkiset päiväkodit ovat.

Jo melko kevyellä perehtymisellä huomaa, että kiinteistö on nykyisessä pitkäaikaisessa käytössään myös kaupungin kannalta optimaalisessa käytössä.

Pellavan lapsille tarjoamaa ainutlaatuista päiväkoti-idylliä on laajasti ihmetelty ja ihailtu vuosikymmeniä. Yksi syy tähän on se, että Pellava ei käänny sisäänpäin vaan avaa toimintansa kaikille. Pellavan perinteeseen kuuluu ottaa koko Käpylä mukaan tapahtumiinsa. Aina syksyisin, jouluisin ja keväisin Pellava ja sen suuri piha-alue muuttuvat tosiaan koko Käpylän yhteiseksi toriksi, jossa kierrätetään tavaroita, myydään kotitekoista ruokaa ja leivonnaisia sekä seurustellaan yhdessä. Ihmisiä on satoja. Näihin perinteisiin kuuluvat myös hevosajelut, kun kuka tahansa pääsee tekemään kierroksen ympäri Käpylää oikean suomenhevosen vetämissä vanhoissa hevoskärryissä. Lisäksi on kuultu monenlaisia musiikkiesityksiä ja tietysti seurattu lasten leikin riemua.

Jos virkamiesvoimin onnistuttaisiin luomaan johonkin kaupunginosaan jotakin tällaista, aikaansaannos palkittaisiin todennäköisesti monin tunnustuksin ja huomionosoituksin. Ja nostettaisiin huippusaavutukseksi, josta sopii ottaa mallia muidenkin.

On sen verran ilmeistä, että Tilakeskus on tekemässä virheen, että tämän rakennuksen myyntilistalle laittaminen on järkevää ottaa Tilakeskukseen uuteen käsittelyyn. Tiettävästi myös näistä asioista vastaava apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki on tietoinen siitä, mitä on tapahtumassa, ja toivottavasti puuttuu asiaan.

Ajankohtakin on hyvin otollinen tällaiselle arvokeskustelulle elävän kaupunkikulttuurin arvosta tai arvottomuudesta. Seuraan aktiivisesti työkseni Helsingin asuinalueita, ja tämä Puu-Käpylän Pellava on selvästi yksi vaalimisen arvoisista elävän kaupunginosakulttuurin helmistä.

(Helsinki, 16.02.2017)

#11

Steinerpäiväkoti Pellava kuuluu ehdottomasti Käpylään ja nimenomaan kyseiseen kiinteistöön, jossa se on toiminut jo yli 30 vuoden ajan. Kiinteistö piha-alueineen soveltuu erinomaisesti juuri päiväkotikäyttöön. Tätä tukee myös voimassaolevaan asemakaavaan määritelty kiinteistön käyttötarkoitus. Steinerpäiväkoti Pellavan järjestämissä tempauksissa käy satoja ihmisiä, ja ne ovat ehdottomasti olennainen osa Käpylän yhteisöllistä kaupunkikulttuuria. Pellavan toiminta tapahtumineen edustaakin juuri sellaista kaupunkikulttuuria, jota kaupunkiin on kovasti toivottu. Toivon ehdottomasti, että Pellava voi jatkaa toimintaansa entiseen tapaansa kyseisessä kiinteistössä myös tulevaisuudessa!

(Helsinki, 16.02.2017)

#14

Pellavan tempaukset ovat lapsiperheen kohokohtia

(Espoo, 16.02.2017)

#24

Kyseinen toiminta on suoranainen häväistys! Vastaavia puutaloalueita koko Suomessa on vain muutamia, eikö päättäjillä koskaan päätöksenteon pohjana ole muu kuin raha. Joskus voisi aluetta tarkastella kokonaisuutena ja kulttuurihistoriallisessa valossa, eli säilytetään rakennukset sekä toiminnot jälkipolvien ihmeteltäväksi ja annetaan lasten nauttia tällaisesta erinomaisesta kasvuympäristöstä.
T:kirvesmies, rakennuspuuseppä puutekniikan insinööri

Ystävällisin terveisin

Timo palviainen
Vuokraturva-yhtiöt Oy

puh. 040 648 7107
tImo.palviainen@vuokraturva-yhtiöt.fi

(Espoo, 16.02.2017)

#52

Käpylän maamerkki, aktiivinen asukkaita yhteen tuova toimija ja luonnollisen lapsuuden puolestapuhuja ansaitsee paikan Käpylässä jatkossakin! Helsingin kaupunki, älkää tuhotko kauniita ja hyviä asioita, jotka parantavat asukkaiden hyvinvointia, yhteistä ympäristöä ja tärkeitä palveluja.

(Helsinki , 16.02.2017)

#56

Pellava on tärkeä paikka!

(Turku , 16.02.2017)

#90

Todella masentava uutinen ja tosiaankin toivon, että kyseinen ongelma ratkaistaan niin, että toiminta jatkuisi.

(Helsinki, 17.02.2017)

#115

Pellava tukee loistavasti Käpylän alueen ainutlaatuista yhteisöllisyyttä. Pellavan jatko ON turvattava.

(Helsinki, 17.02.2017)

#117

Pellava on osa käpyläläistä kaupunkikulttuuria ja sen toiminnan täytyy saada jatkua!

(Helsinki, 17.02.2017)

#124

Asuin 21 vuotta Käpylässä ja toi on yksi Käpylän idylliä. Lapset viihtyvät selvästi kun pihalle katsoo. Ei missään nimessä saa häätää. Se on säästettävä!

(Porvoo, 17.02.2017)

#135

Kai kaupungillamme on tarjota uudet, viihtyisät tilat? Pidän sitä ihan itsestäänselvyytenä.

(Helsinki, 17.02.2017)

#155

Pellava elävöittää koko Käpylää.

(Helsinki, 18.02.2017)

#188

Laadukasta lasten päivähoitoa, lasten kehitystä tukevassa miljöössä. Kannattaa säilyttää, kehittää!

(Helsinki, 19.02.2017)

#195

Pellava korjaukseen ja jatkamaan luonnonläheistä pehmeämpien arvojen vaihtoehtoista varhaiskasvatusta alueella. Pellavasta on kasvanut vuosien varrella lukuisia steiner-kouluun jatkaneita opiskelussaan ja elämässään hyvin menestyneitä vahvan itsetunnon omaavia nuoria ihmisiä. Pellavasta ovat lähteneet näiden nuorten juuret.

(Helsinki, 19.02.2017)