Ratikan on kuljettava Tampereella Lielahden kautta

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#3

Ratikan ulottovuus on silloin paras ja tulee näin laajasti ihmisten hyödyksi = hyödyttää myös kaupunkia. Ylöjärven haara on myös lähempänä toteutusta!

Hannu K. Mattila (Ylöjärvi, 17.11.2017)

#16

Kun ratikkaa alettiin suunnitella, ilmoitettiin kaikille että se tulee kulkemaan lielahden kautta. On täysin käsittämätöntä, että se nyt aiotaankin ohjata Lielahden suuren kauppakeskittymän ja Lielahtikeskuksen kauppa-ja palvelukeskuksen ohi. Asuintalojakin, ja tulevia ratikan käyttäjiä reitin varrella olisi erittäin paljon. On täysin suurta harhaa kuvitella, että ihmiset kauppakasseineen, tai muutenkaan kävelisivät Hiedanrannasta Lielahteen ja takaisin. Sitä ei tule tapahtumaan. Ajatukset ratikkaliikenteen hyödyistä kuihtuvat kasaan suurilta osin jos reitti ei kulje Lielahden kautta.

Kirsi Laakkonen (Tampere, 18.11.2017)

#17

Yritykseni sijaitsee Lielahdessa Enqvistinkadulla.

Tiina Mänty (Ylöjärvi, 18.11.2017)

#19

Suunnittelen eläkkeellä muuttoa Lielahteen poikani naapurustoon ja kauppa ym. kulkemisten vuoksi ratikan tulee tietysti kulkea kauppojen läheltä.

Lauri Kousa (Puumala, 18.11.2017)

#26

Käsittämätöntä, että asiaa edes harkitaan.

Katja Kemppainen (Tampere, 18.11.2017)

#29

Ratikkalinjaus Länsi-Tampereella kulkemaan Lielahden kautta.

Tapio Haapalahti (Tampere, 19.11.2017)

#33

Lielahdessa on kaikki kaupat ja tärkeitä palveluja, pakkohan sen on kuulua ratikkalinjan reitille!

Nea Viik (Hyvinkää, 20.11.2017)

#38

moi
mitä järkee on sivuuttaa koulut ja kaupat kysyn vaan

Teemu Tamiola (Tampere, 20.11.2017)

#52

Alueella asuu paljon perheitä. Lisäksi kaupunkilaisten olisi kätevä päästä ratikalle Lielahden monipuoliseen ostoskeskittymään.

Liisa Purovirta (Helsinki, 20.11.2017)

#58

No ilman muuta kauppojen ja koulun kautta se reitti.

Kaj-Erik Silfverberg (Tampere, 20.11.2017)

#67

Tämä lisää merkittävässä määrin käyttäjiä ja hyödyttää siten tuloina kaupunkia, sekä vähentää henkilöautojen liikennöintiä. Myös monet yritykset hyötyvät tästä merkittävästi ja sekin on kaupungin etu.

Ilpo Kuparinen (Vesilahti, 20.11.2017)

#72

Pitäisi olla itsestään selvää että reitin pitää kulkea liikekeskusten läheltä.

Leo Luomanen (Tampere, 20.11.2017)

#73

Sanohan se järki, ett tietysti Lielahden kautta kun siellä on palvelut ja kasvava.

Sanna Ahola (Kangasala, 20.11.2017)

#74

Pitäkää nyt järki mukana päätöksenteossa. Uudet asuinalueet tulevat kun tulevat, mutta jo olemassaolovat pitää huomioida liikenneyhteyksissä.

Sinikka Mäkelä (Tampere, 20.11.2017)

#75

Ratikka Lielahteen!

Mari Parviainen (Tampere, 20.11.2017)

#85

How otherwise to reach Lielahti shops???

Olli-Pekka Sorma (Tampere, 21.11.2017)

#91

Kallin ratkaisun(raitkka) jälkeenkin on järjrnkäyttö sallittua. RATIKKA on kulkuväline myös kauppoihin ja muuallekkin Lielahteen kuin uudelle ranta-alueelle. Sieltä voidaan onnikalla liittymäkuljetuksia suorittaa niinkuin esim. LUKONMÄESTÄ vai muuttaako alueelle ns. Silmääoistäviä.

Jarmo Tila (Tampere, 21.11.2017)

#102

Kaikki palvelut esim kirjasto ja terveysasema sekä liikekeskukset jäävät syrjään jos reitti kulkee suoraan Hiedanrannan kautta Lentävänniemeen.

Maija Kumara (Tampere, 21.11.2017)

#120

Täytyyhän sen Lielahteen tulla.

Okki Orvokki (Tampere, 21.11.2017)

#125

ehdottomasti lielahteen...

ismo jokela (tampere, 21.11.2017)

#126

Vain Pistoraide Hiedanrannasta Likelle kuulostaa lyhytnäköiseltä suunnittelulta.
Jos rata rakennettaisiin Hiedanrannasta Likelle ja siitä Niemenrantaan ja sitten Lentsuun, se palvelisi tasapuolisesti kaikkia alueella asuvia myös tulevaisuudessa.
Pistoraide: esim. Lentävänniemessä asuvan pitää mennä terveyskeskukseen / kirjastoon / isompaan kauppaan Likelle; ensin ratikalla Hiedanrantaan, siinä hän sitten odottaa seuraavaa ratikaa N. 10 min; matkaanhan voi mennä kaikkiaan 20-30 min? Mitä järkeä, matkaa on n. 3 km....
Kun kerran rakennetaan, tehdään se kunnolla ja suodaan mahdollisuus myös yrittäjille toimia täällä. Miltä kuulostaa lähiö, jossa asuu 30 000 ihmistä ja he joutuvat hakemaan palvelut lähikunnista... mun mielestä aika erikoiselta.....

Riitta Jokela (Tampere, 21.11.2017)

#130

Terveyspalvelut, kirjasto, posti sekä monet kauppaliikkeet sijaitsevat Lielahdessa ja niitä käyttävät myöskin Lentävänniemen asukkaat. Kyllä ratikalla pitää tavoittaa ne, muutenhan ne palvelut on rakenneltu ihan turhaan.

Esa Frondelius (Tampere, 21.11.2017)

#136

I´m signing because I live in the suburbs and I visit Lielahti at least once a week to go to the shops so it would be useful for me.

Pirkko Peräkorpi (Tampere, 22.11.2017)

#137

Pohtolan puolella on myös paljon asukkaita ja ratikan pitäisi ehdottomasti kulkea Lielahden keskustan kautta, jotta se palvelisi paremmin kaikkia .

Arja Kamppi (Tampere, 22.11.2017)

#149

Pidän erittäin tärkeänä, että ratkkareitti kulkee Lielahden kauppakeskittymän kautta - edes joka toinen vuoro.

Pirkko Räty (Tampere, 22.11.2017)

#151

Tampereen kaupunki sahaa omaa oksaansa jos kierrättää ratikan kaukaa itse kaupoista ja suurimmasta osasta asuntoja.

Jiri Vehmasto (Tampere, 22.11.2017)

#155

Ratikan rakentamien Lielahden kautta tukee Lielahden yrittäjiä ja lähiseudun asiakkaita sekä tukee alueen vireää kehittymistä välittömästi. HIedanrannan tulebaisuus on kuitenkin niin pitkässä jansaa, ettei sen toteutumisesta ja kokonaishyödystä ole tietoa eikä varmuutta.

Jukka Vinnurva (Tampere, 22.11.2017)

#167

Lielahdessa hyvät ostospaikat, käyty toistaiseksi keskustasta päin omalla autolla. Jos ratikka ei vie näihin totuttuihin palveluihin, ei tarvitse enää käydä.

Sirkku Ray (Tampere, 22.11.2017)

#178

Lielahti ja Hiedanranta tulevat kasvamaan niin suureksi alueeksi että se ansaitsee kaksi reittiä.

Juha Jonasson (Ylöjärvi, 22.11.2017)

#183

Kuvitelkaapa, että Jänislahdesta pitäisi käydä Lielahden kaupoissa vaihtoratikalla (pistoraide). Jostakin syystä Helsingin länsimetrokin tekee ison mutkan yliopistokeskuksen Otaniemen kautta.

Tapio Raukola (Tampere, 22.11.2017)

#193

ratikan kulku ehdottomasti Lielahden kautta,siellä väki liikkuu.

simo lahtinen (tampere, 23.11.2017)