Turvataan sujuva liikenne Lauttasaaressa

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1401

Ei aina pyöräilijät ole etusijalla. Helsinki panostaa liikaa liikkumiseen pyörillä. Luontopolut ovat nyt kovilla. Lauttasaaren silta on pidettävä auki liikenteelle, koska mikäli ratikkamaksut nousevat, niin perheessämme on kaksi autoa.

(Helsinki, 15.10.2018)

#1402

Joku järki!!!

(Helsinki, 15.10.2018)

#1415

Ettei käy kuten esim. Länsimetron (sekoilujen) kanssa, niin järjen voi pitää kädessä jo asioita suunnitellessa. Mikäli ihmismäärää on tarkoitus kasvattaa, niin teitä EI kannata kaventaa! Tehkää vaikka mielummin oma pienempi sillan osa / levennys kalastajille!

(Espoo, 15.10.2018)

#1426

Äly hoi, älä jätä!

(Helsinki, 15.10.2018)

#1430

Ensinnäkin aivan loistavaa, että kaupungissa uskalletaan tehdä päätöksiä virkistyskalastus edellä. Mutta tämä on minun mielestäni kalastajanakin kohtuutonta hyvin pienen intressiryhmän suosimista. Autoilijoita on kuitenkin paljon enemmän kuin meitä silakanlitkaajia, joista iso osa mutuotannalla on virolaisia ja venäläisiä työmiehiä.

(Helsinki, 15.10.2018)

#1437

Pitääkö jokainen ulosmenoväylä Stadista oikeasti tukkia? Let´s build a wall!

(Helsinki, 15.10.2018)

#1448

Päätökset todellisten lukujen ja hyötyvertailun kautta, ei ideologiaan perustuen.

(Helsinki, 15.10.2018)

#1451

Lauttasaren sillalla on nykyään erittäin hyvät tilat sekä autoille että jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Käytän siltaa myös pyöräillen. MItään syytä kaventaa atojen tilaa ei ole.
Autokaistojen vähentäminen aiheuttaisi ruuhkan sillan molempiin päihin ja vaikeuttaisi hälytysajoneuvojen pääsyä saarelle ja sieltä pois.
Länsiväylän ollessa kiinni (kuten toisinaan kolareiden vuoksi) lisääntyy Lauttasaaren sillan automäärä entisestään.

(HELSINKI, 15.10.2018)

#1454

aivan aivotonta toimintaa.

(HELSINKI, 15.10.2018)

#1465

Järkeä saa käyttää! Ei vaikeuteta väkisin ihmisten arkea typerillä puunhalausideoilla!

(Helsinki, 15.10.2018)

#1473

Lauttasaareen menevien autokaistojen määrää ei saa vähentää.

(Helsinki, 15.10.2018)

#1477

Larun silta toimii hienosti niin kävelijöille, polkupyöräilijöille ja autoilijoille. Ei tukita siltaa jatkossakaan!!!

(Helsinki, 15.10.2018)

#1480

Kaupunkia ei saa johtaa ideologiat päässä vaan JÄRKI päässä.

(Helsinki, 15.10.2018)

#1487

Eikö teillä ole yhtään järjen hitustakaan enää jäljellä?

(Helsinki, 15.10.2018)

#1489

Ette selvästi asu Lauttasaaressa

(Helsinki, 15.10.2018)

#1498

Pitäkää silta kuin se on ja tuokaa 21V takaisin vanhalle reitille.

(Helsinki, 15.10.2018)

#1501

Hyvin järjestetty julkinen liikenne on tehokkaampi tapa vähentää yksityisautoilua kuin sillan ajoväylien vähentäminen. Kimmo Sarje

(Helsinki, 15.10.2018)

#1502

Kohtuutonta, että näin lähellä keskustaa asuvana yhteydet keskustan suuntaan heikkenevät näin huomattavasti, kun kaikki bussilinjatkin on poistettu ja oletetaan kaikkien liikkuvan metrolla.

(Helsinki, 15.10.2018)

#1506

Yksityisautoilua rajoittavat ehdotukset eivät ole tästä todellisuudesta eikä ota huomioon tulevaisuuden mahdollisuuksia.

(Helsinki, 15.10.2018)

#1508

Kaksi kaistaa autoille kumpaankin suuntaan. Ja venäjää puhuville onkijoille oma kelluva laituri sillan alle . Saisivat onkia sateelta suojassa

(Helsinki, 15.10.2018)

#1510

Helsingin liikennesuunnitteluun on saatava joku tolkku ja järki. Koko kaupunki on iso työmaa eikä kukaan näytä kantavan vastuuta asiasta. Tämä Lauttasaaren siltahanke on viimeisin hölmöys Jätkäsaaren pieleen menneen liikennesuunnittelun ja yhtäaikaisten katutöiden lisäksi.

(Helsinki, 15.10.2018)

#1513

Sillan Ruoholahden pää ruuhkautuu jo nyt kääntyvien ajoneuvojen takia. Jos tie kuristetaan yhteen kaistaan risteykseen asti tulee kääntyvistä autoista paha pullonkaula koko sillalle.

(Helsinki, 16.10.2018)

#1521

Kaksi autokaistaa molempiin suuntiin sillalle eikä muutoksia Laittasaarentien alkupäähän.

(Helsinki, 16.10.2018)

#1546

Jättäkää edes Lauttasaaren silta rauhaan. Polkupyöräilijöiden määrä ei riittää tuskin kesällä täyttämään kaikkia pyöräteitä mitä Helsingissä jo on. Suurin osa on tyhjänä ku ei ole pyöräilijöitä käyttämään niitä.

(Vantaa, 16.10.2018)

#1552

Nykyinen kaksi autokaistaa kumpaankin suuntaa pitää säilyttää Lauttasaaren sillalla

(Helsinki, 16.10.2018)

#1560

Kohta Helsinkiin ei pääse autolla miltään suunnalta kuin entistä suuremmalla jonottamisella. "Kaupunkibulevardit" (mikä on vastakohta, maalaisbulevardit?), Hämeentien suunnitellut muutokset, nyt Lauttasaaren silta. Tätä saa, kun otetaan vihreä apulaiskaupunginjohtaja tälle hallinnonalalle!

(ESPOO, 16.10.2018)

#1561

Noin ytimessä sijaitsevan kaupunginosan kulkuyhteydet on taattava autoilijoille, kalastaa voi muuallakin.

(Helsinki, 16.10.2018)

#1567

Voisko kolme kaistaa olla kompromissi jossa valot yhdelle ohjaamaan sen käyttöä ruuhka-ajan mukaan!

(Heldinki, 16.10.2018)

#1580

Testatkaa ehdotusta vetämällä yhden kaistan pois 3 kuukaudeksi. Ohjelmoikaa valot Lauttasaarentiellä Meripuistotien ja Pohjoiskaaren kohdalla jotta liikkenne olisi sujuvampaa. Laittakaa Länsiväylä kiinni ruuhka-aikaan (kolarin simuloitia) ja testatkaa pääsevätkö hälytysajoneuvot yhtä nopeasti saarelle/saarelta. Jos ei vaikutusta niin 2+1 ehdotus ok. Lauttasaaren sillan kohdalla pyörätiet tietysti yksisuuntaisia.

(Helsinki, 16.10.2018)

#1583

Arvoisat päättäjät,
Pyydän, että huomioisitte tässä päätöksessä meidän Lauttasaarelaisten elämän. Älkää eristäkö meitä keskustassa työskenteleviä enää enempää. Bussilinjojen lopettaminen oli jo liikaa. Ammateissa, joita harjoitetaan kaupungin keskustassa, ei voi pukeutua kurahaalareihin ja kumisaappaisiin, eikä ryynätä tukka takussa metrolle tai pyöräillä päästäseen töihin. Joskus on pakko mentävä töihin tai asioille autolla, ja nyt haluatte tehdä siitäkin entistä vaikeampaa. Miksi? Pyörätie ja kalastus voidaan toteuttaa poistamatta ajokaistoja.

(Helsinki, 17.10.2018)

#1588

Lopettakaa stadin tuhoaminen!

(Helsinki, 17.10.2018)

#1598

Larun sillalle voisi tehdä kevyen liikenteen väylän sillan autokaistan alapuolelle. Sinne myös kalastajille paikat ja saniteettitilat.

(Helsinki Lauttasaari, 17.10.2018)