Kotitalousvähennys säilytettävä 50 %:ssa

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#3

Rakkaat päättäjät-
Nöyrästi pyydän ottamaan tämän kannanoton vakavasti edellämainittujen lisäksi myöskin siksi, että
a. kotitalousvähennys mahdollistaa matalatuloisten palvelujen käytön
b. kotitalousvähennys mahdollistaa myös alan positiivisen palkkakehityksen
c. riittävän korkea kotitalousvähennys edistää työllisyyden kasvua

Olen itse ollut yrittäjänä siivousalalla jo kohta kymmenen vuotta, ja ehtinyt nähdä ko.ajan eri prosenttien asiakasvaikutukset. Itseasiassa kotitalousvähennyksen ollessa suurimmillaan, meillä oli asiakkaissa suhteessa eniten pienituloisia eläkeläisiä ja lapsiperheitä, jotka tippuivat palvelujemme piiristä prosentin puolestaan laskettua. Myöhemmin osa samaisista perheistä on ollut asiakkainamme sosiaalihuollon palvelujen kautta Kaupungin täydellä korvauksella.
Myös pimeänä maksamisen pyynnöt ovat aina olleet suoraan verrannollisia kotitalousvähennysprosenttiin.
Työllistämme tällä hetkellä yli 200 työntekijää, ja pyrimme aina valitsemaan rekrytoinnissa henkilöitä, joilla on pitempää työttömyyttä taustalla tukeaksemme heitä työelämään takaisinpääsyssä siinä useita menestystarinoita onnistuneesti saaneena. Meidän alallamme siihen on mahdollisuuksia, sillä alalle voi näppärästi kouluttautua työn ohessa oppisopimuksella ja siivousalalla startatakseen ei tarvitse pohjakoulutuksia. Näinollen millä tahansa koulutustaustalla olevalla henkilöllä on mahdollisuuksia hakeutua alallemme.
Mikäli kotitalousvähennys pienenee, ounastelen harmaan talouden, pimeiden maksujen ehdotusten lisääntymistä, pienimpituloisten palvelujenkäytön mahdollistumisen heikentymistä, sekä heikentynyttä työllistämismahdollisuutta.
On myös sen enempää spekuloimatta selvää, mitä voi tapahtua, kun nimenomaan huonompiosaisten palvelujen käytön mahdollisuuden vähentyessä pahoinvointi on omiaan kasvamaan kun elämää tukevat palvelut jäävät mahdollisuuksien ulkopuolelle. Pystyisin tästä suoralta kädeltä luettelemaan liudan ihmisiä, jotka maksavat laskujamme tarkasti lasketuin budjetein eikä muutaman euronkaan korotus ole mahdollinen- eikä palvelua voi enää yhtään myöskään supistaa- kyseessä on lähtökohtaisesti vuokralla asuvat eläkeläiset, joiden epäilen palvelujen puuttuessa päätyvän normaalia aiemmin hoitokotiin, mikä ei liene valtion talouden kannalta silti edullisempi ratkaisu.
Olen joskus myös pohtinut, että mikä erottaa kohtuu hyvin/hyvin toimeentulevan ja selkeästi huonommin toimeentulevan- remontit. Vuokra-asuntoa ei remontoida, vaikka siivous- ja hoivapalveluja joutuisikin terveydellisestä pakosta johtuen käyttämään. Olen siten pohtinut, että turvataksemme heikossa asemassa olevat ikäihmiset ja muut huonompiosaiset kuten vähissä voimavaroissaan olevat lapsiperheet, olisiko mahdollista saada heille jopa nykyistä korkeampi prosentti käyttöön. Uskon, että se olisi vain ja ainoastaan säästötoimi.
Lisäksi naapurimaassamme Ruotsissa on käytössä erinomainen malli, joka helpottaa pienituloisten palvelujen hankintaa- asiakas maksaa vain oman osuuden ja valtio maksaa yhtiölle vähennysosuuden suoraan.
Ystävällisin terveisin,
Saana Tyni / Koti Puhtaaksi Oy
0456093031
saana@kotipuhtaaksi.fi

Saana Tyni (Espoo, 11.12.2019)

#10

Haluan että tulevaisuudessa työpaikkani säilyy!

Soili Tyni (Tampere, 11.12.2019)

#15

Nyt kotitalousvähennyksen vähennysprosenttia aiotaan laskea nyt ja todennäköisesti viimeistään seuraava hallitus sitä taas nostaa.

Nämä turhat veivaamiset pitäisi jättää pois. Näistä tulee markkinahäiriöitä, mistä kärsii kaikki.

Investoinnit lykkääntyy, työpaikkoja menetetään, harmaa talous lisääntyy ja vanhukset laitostuu entistä nopeammin.

Onko tässä mitään järjeä?

Edes kaavailtu säästö 95 miljoona euroa ei tule toteutumaan, koska lisääntyvää työttömyyttä ei ole huomioitu laskelmissa.

Henri Haho (Espoi, 11.12.2019)

#19

Säilytetään työpaikkamme suomessa - estetään harmaa talous!

Silja Tyni (Lempäälä, 11.12.2019)

#27

Siivoan työkseni ihmisten koteja ja haluan, että minulla on jatkossakin työpaikka!

Annika Koskinen (Valkeakoski, 11.12.2019)

#42

Kotitalousvähennys on tärkeä työllistymisen väline matalapalkka-aloilla. Älkää muuttako sitä missään nimessä.

Esa Kukkonen (Helsinki, 11.12.2019)

#97

Kotitalousvähennystä ei tule laskea. Se pudottaa palveluiden piiristä suuren joukon asiakkaita, joille palvelu on tarpeellinen. Lisäksi kotitalousvähennyksellä on suora työllistävä vaikutus, koska palveluita ostaessa ja pienremonteissa tällä on merkitystä. Maksetaanko suoraan käteen vai laskulla asiansa hoitavalle yritykselle/ yrittäjälle.

Piritta Laurila (Espoo, 11.12.2019)

#105

vanhukset ei kohta voi ostaa siivous eikä muitakaan hoivapalveluita. Ovat pitkälti kotitalousvähennysten varassa heidän siivoukset. Perheet ja myös kaikki muutkin. Harmaatalous tulee taas uudestaan kun tämä kotitalousvähennys on karsinut niitä pois. Työt loppuu yksityisyrittäjiltä ja taas on lisää työttömiä.

Marja-Leena Ja Kimmo Lippojoki (Nurmijärvi, 11.12.2019)

#108

<3

Sara Lönnqvist (Kyröskoski, 11.12.2019)

#114

Kotitalousvähennys 50% vähentää pimeää työtä ja työllistää paljon ihmisiä.

Armi Hassinen (Renko, 11.12.2019)

#135

Jos teille on tärkeää pitää ihmiset työssä, niin ehdottomasti kotitalous vähennys oltava vähintään 50%

Satu Sinisalo (RIIHIMÄKI, 11.12.2019)

#154

Hallitus perusteli leikkausta sillä, että kotitalousvähennyksestä hyötyvät eniten remontteja teettävät hyvätuloiset. Olisi oli järkevintä ollut rajoittaa remonteista tehtävää vähennystä eikä siivous- ja avustuspalveluista, joita eniten käyttävät huonokuntoiset ja pienituloiset vanhukset. He eivät kykene itse siivoamaan tai hoitamaan asioitaan, he joutuvat kamppailemaan taloudellisesti, että voivat ostaa heille välttämätöntä apua. Usein rahat eivät riitä ja he jäävät avun ulkopuolelle. 10 prosentin leikkaus tuntuu pienituloisen kukkarossa.

Anne Pasanen (Kerava, 11.12.2019)

#186

Siivousalan palkkakehitys
Palvelut vähävaraisille
Siivouspalveluiden käyttö säilytettävä helppona
Yritykset työllistävät

Riikka Heino (Turku, 11.12.2019)

#195

Harmaa talous , kasvaa välittömästi, jos vähennys peruutetaan

Bo Manelius (GÖTEBORG , 11.12.2019)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…