Pyydän teitä allekirjoittamaan adressin Hinnerjoen koulun sekä päiväkodin säilyttämisen puolesta.

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#433

Säästäkää lähi koulu. Ettei pienet taaperot joudu matkustamaan aamuin illoin👍

Marja Heinonen (Ihode, 02.03.2020)

#453

Kylän elinvoiman ja valoisan tulevaisuuden puolesta ❤️ Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus.

Rakkaudella,
Paluumuuttaja
Päiväkodin ja koulun kasvatti

Mia Heikkilä (Hinnerjoki, 02.03.2020)

#459

Järjen käyttö sallittu pitää katsoa tulevaisuuteen pidemmällä aikavälillä sekä mikä on työntekijöiden työpaikkojen suunta luultavasti ei Pöytyä.

Kauko Lammila (Eura, 02.03.2020)

#465

Meillä myös 1 poika esikouluun ensi syksynä tulossa ja jatkossa kouluun jonka todellakin toivon olevan Hinnerjoen ala-aste.

Jouko Vainio (Eura, 02.03.2020)

#473

Entisenä panelialaisena tiedän, että Euran kunnalla on huono maine kouluverkkoasioissa ja niistä on taisteltu mm. Kiukaisten yhteiskoulun tapauksessa useita vuosia. Toivottavasti tällä kertaa jotain on otettu opiksi ja kumtalaisia kuunnellaa.

Rami Saarivuori (Lappeenranta, 02.03.2020)

#480

Pieni ja yksinkertainen tuo hyvää oloa, turvallisuutta, oman tilan tuntemista, luonnollisuutta, rauhaa ja yhteenkuuluvuutta. Miten tämä tuppaa meiltä niin helposti unohtumaan?

Miia Kreula (Hinnerjoki, 03.03.2020)

#484

Wise overview putting light to wider aspects of the issue is the key for wise decisions and we all can benefit from them. Please consider this always, thank you.

Roberto Zannoni (Mestilä, 03.03.2020)

#486

Nyt jotain järkeä päätösten tekoon!

Riku Laakso (Rauma, 03.03.2020)

#505

Asiaa on liikaa kirjoittaa se tähän. Muistakaa kuitenkin ihminen ja kulttuuri. Itse en pystyisi päättämään kylän kohtalosta näin karkeasti sanottuna. toivoisinkin päättäjiltä empaattisuutta suomalaista kulttuuria kohtaan, jotta maaseutu ei autioidu.

Ville Heikkilä (Turku, 03.03.2020)

#515

Jos se rahasta jää kiinni, niin paljonko tuo tekisi? Esim. 1 miljoona jaettuna 500 hengelle on 2t€, pieni summa siihen ylimääräiseen ajoon tai muuhun järjestelyyn nähden.

Jos se ajasta, talkootyöstä tai materiaaleista jää kiinni, niin ilmoitus vain, että mitä ja milloin.

Todennäköisesti rahasta jää kiinni ja äkkinäinen muutos ei ole halpaa, sillä kiire maksaa.

Muita ratkaisuja äkkiseltään:
(1) Yhteiskuljetus/koulukyyti ja kouluajan sopeutus tähän, jolloin kyytejä optimaalisesti
(2) Kevyen liikenteen väylä kylien välille ja matkat pyöräillen
(3) Kaikkien koulujen lakkautus ja päiväkoteihin panostus
(4) 5 tien keskittymään ammatillinen oppilaitos tai muu nuorisomagneetti
(5) Yksityiskoulu
(6) Liikuntakeskus/Urheilukoulu, jolloin sisätila-aika ei käy astmaisenkaan päälle oikealla järjestelyllä
(7) Muu EU/Valtio tuettu hanke
(8) Muu idea, aina on vaihtoehtoja

Janne Matikainen (Hinnerjoki, 03.03.2020)

#522

Miksi lopettaa pienet koulut ja tehdä isoja kouluja. Enemmän koulukiusaamista ja opettajat ei ehdi kiinnittämään huomiota kiusaamiseen. Heikot oppilaat hukkuvat massaan kun taas pienessä yhteisössä heillä on parempi mahdollisuus oppia.

Tiia Ketola (Honkilahti , 03.03.2020)

#523

Kannatan kyläkoulujen säilymistä, vaikka tämä asia ei itseäni koskekaan. Olen samaa mieltä nuista "säästöistä", joita lakkauttamisella mukamas saavutetaan.

Jani Manninen (Rauma, 03.03.2020)

#544

Tämä keskittäminen ja lasten koulunkäynnin turvaaminen ei sovi yhteen. Nähty on pienet reppuuneen takseissa ja linja-autoja odottelemassa suurempiin kouluihin. Rahaa ei takuulla säästy sellaisia summia että korvausi laadekkaan lähiopetuksen pienemmissä ryhmissä. Tiedän miten hyvin kyläkoulu toimii, omat kuusi lastani saanut käydä rauhassa pienessä koulussa ala-asteen.

Tarja Lehto (Pori, 03.03.2020)

#575

Ei aina järki päätäkään pakota näköjään.

Hannu Nurmela (Rauma, 03.03.2020)

#593

Missään nimessä ei kouluja , eikä päiväkoteja saa Hinner joelta ;eikä Honkilahdesta vähentää...Jos kylä koulusta vähenee oppilaita, tehdään kysely keskustan koulun vanhenmilta ,haluaisivatko lapsensa terveeseen taajaman ulkopuollella toimivaan kouluun? Myös Euran jaHinnerjoen välillä olevat lapset voi kuljettaa Hinnerjoelle (Honkilahdelle)... Tulisi keskustan kouluille tilaa ja maaseudun kouluille oppilaita... Täällä on hyväkuntoiset ja melko uudet koulut ja on myös todettu terveiksi rakenteiltaan... Ottakaa myös huomioon, josnämäkin palvelut otetaan täältä poi ei ihmiset Euraan muuta ,vaan missä ovat töissä.. Rauma-Lappi- Laitila -Uki... Kasvu loppuu ja autioituu myös nämäkin kulmakunnat...Te päättäjä älkää olko autioituttamassa näitäkin kyliä, kun lapsiperheitä on tänne muuttaneet...

Kari Happonen (hinnerjoki, 03.03.2020)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…