Tapahtumat sallittava muiden kohtaamisten rinnalla - Samat säännöt kaikille 

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#2007

Nuori näyttelijä jonka ammattilais ura on alussa.

Otto Haaparanta (Riihimäki , 13.03.2021)

#2034

Antakaa hyvät päättäjät kansalle lohtua ja toivoa tulevaan, avaamalla taiteen kaikki padot pikaisesti!

Tapio Kouki (Turku, 13.03.2021)

#2045

Tapahtumia voi järjestää myös turvallisesti, esim. viime vuonna olimme kahdella Anssi Kelan keikalla; Suvilahdessa ja kulttuuritalolla.

Michelle Snell (Espoo, 13.03.2021)

#2075

Me muusikotkin tarvitaan rahaa, jolla voimme ostaa ruokaa kaupasta.

Emmi Närhi (Helsinki, 13.03.2021)

#2086

Kulttuuritapahtumat tukevat ihmisen mielenterveydellistä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia, yhteenkuuluvuutta ja tulevaisuudenuskoa
ja tutkimusten valossa
jopa lisäävät elettyjä vuosia!

Kulttuuritapahtumat ovat kuin ravinto,
eli välttämätöntä ihmisen tasapainoisessa elämässä.
Jokainen Suomen kansalainen kuluttaa ja nauttii kulttuurin ja sivistyksen antimista, suuri osa tiedostamattaan.

Pandemian aikana vuoden 2020 puolella kulttuurilaitokset omaksuivat turvallisuuden kannalta esimerkilliset toimintatavat, mutta silti toiminta kiellettiin.

Tällä hetkellä, kun lähes kaikki kansakunnan henkistä pääomaa ylläpitävä ja kartuttava kulttuuritoiminta on lyhytnäköisesti toimintaedellytysten estämisen voimalla kielletty, kansakunnan henkinen ja fyysinen pahoinvointi, niin kulttuurin tekijä- kuin kokijapuolella viikko viikolta lisääntyy.
Samalla lisääntyvät myös itsemurhat!

Tämä on otettava välittömästi huomioon exit-toimintojen käytäntöönpanossa!

Minna Kangas (Helsinki, 13.03.2021)

#2118

Tarvitsemme taide-elämyksiä niin pian kuin mahdollista tämän pitkän sulkeutuneen jakson päätteeksi. Haluamme lähteä kodeistamme ja tuntea taas yhteenkuuluvaisuutta ja virkistyä elävistä taidekokemuksista.

Merja Aalto (Jämsä, 13.03.2021)

#2147

Tarvitsemme päätöksiä, ei enää ”hieman löysää narua”!

Juha Maunu (Lahti, 13.03.2021)

#2183

Tapahtumakulttuuri ja eri taiteenalat ovat ihmisten elinkeino ja tärkeä osa taiteentekijöiden tuomaa yhteiskunnallista merkitystä. Kukaan tai mikään taho ei voi yksinään päättää jonkin tietyn elinkeinonharjoittajan toimeentulon tukahduttamisesta.

Elina Tasku (Pori, 13.03.2021)

#2195

---> Samat säännöt kaikille. <----

Alex Freeman (Espoo , 13.03.2021)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…