Adressi Espoon Tyttöjen Talo® -toiminnan lakkauttamista vastaan

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#3604

Jälleen kerran todella ala-arvoista raastaa säästöt eniten apua tarvitsevien selästä! Juhlapuheissa muistetaan mainita, kuinka varhainen puuttuminen ja tukeminen on tärkeää, mutta käytännön toimet ovat täysin päinvastaisia. Asiantuntijoita ei tässä yhteydessä luonnollisestikaan kuunnella. Samaan aikaan Tapiolan järkyttävän rumaan ja pieneen uimahalliin pumpataan sellainen määrä rahaa, ettei sitä uskalleta edes julkistaa espoolaisille veronmaksajille.

Eikö teitä hävetä?

Sami Kivioja (Espoo, 31.10.2021)

#3606

Vaikka asunkin Helsingissä, on Leppävaara minua lähempänä kuin Helsingin oma. Minun oli helppo löytää apua silloin kuin sitä tarvitsin, koska kynnys oli matala. Vaihtoehtoja oli vähän ikäni vuoksi (silloin 20:n jälkipuolisko), mutta Tyttöjen Talon kautta minut otettiin vastaan. En olisi selvinnyt ilman heitä.

Älkää lopettako rahoitusta. Minun kaltaisiani on enemmän kuin satoja, varsinkin näin korona-ajan jälkeen, Espoossakin. Mihin me menemme, kun Tyttöjen Taloa ei ole, ja julkisella puolella ei resurssit riitä? Olemme aikuisia väliinputoajia. Meille ei ole paikkaa, ellei tilanteemme ole "tarpeeksi huono", jotta julkisella sektorilla olisi syytä reagoida meihin.

Maria Niemitalo (Helsinki , 31.10.2021)

#3622

Tyttöjen ja nausten oikeudet on turvattava myös täällä Suomessa! Lakkauttaminen ei tuo säästöjä toisin kuin ehkä luullaan!

Anne Toivonen (Espoo, 31.10.2021)

#3628

Tämä on nimenomaan sitä vaikuttavaa, ruohonjuuritason työtä, jota voidaan tehdä maahanmuuttajien hyväksi Espoossa. Tilanteessa, jossa koronapandemia on kuormittanut nuoria entisestään, tällaisilla paikoilla on valtava merkitys.

Daniel Talvitie (Espoo, 31.10.2021)

#3637

Psykososiaalista tukea ei tule vähentää vaan lisätä niin, että syrjäytymisriski pienenee. Samalla vähennetään nuorten pahoinvointia ja mielenterveysongelmiin sairastumista.

Pelkonen Riitta (Espoo, 31.10.2021)

#3665

Espoossa vähennetään nuorten psykiatriseen apuun pääsemistä, niin on erityisen tärkeää tukea kaikkea ennalta ehkäisevää tuki toimintaa, mitä Tyttöjen talon toimintakin parhaimmillaan on. Se että nähtäisi asioita pitemmälle ja pitkä aikaisella perspektiivill, niin siinä säästettäisiin isompi raha, mikä nyt yritetään säästää. Nuorissahan se on se tulevaisuus ja he tulevat tätä yhteiskuntaa rakentamaan, siis tehdään päätöksiä heitäkin ajatellen!

Raija Rauhala (Espoo, 01.11.2021)

#3666

Valtavan väärä kohde ”säästää”!

Österlund Hannele (Hki, 01.11.2021)

#3667

Katsokaa tulevaisuuteen-ennaltaehkäisevä työ on ensiarvoisen tärkeää ja säästää resurssia muualta. Ja ennen kaikkea luo hyvinvointia nuorille.

Päivi Tarkkonen (Espoo, 01.11.2021)

#3687

Nyt on ehdottomasti mietittävä tätä päätöstä pitkäaikaisvaikutusten ja ennaltaehkäisevän työn näkökulmasta!

Roosendaal Johanna (Hämeenlinna, 01.11.2021)

#3688

Nuorisotyöhön tulisi panostaa enemmän - etenkin nuoret ovat kärsineet koronarajoituksista kohtuuttomasti. Tyttöjen talo tarjoaa turvallisen yhteisön ja mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa omaan elämään ohjatun toiminnan kautta. Tuen lakkauttaminen olisi todella lyhytnäköistä toimintaa!

Mira Reijonen (Helsinki, 01.11.2021)

#3694

Tyttöjen talon toiminta on ehdottoman tärkeää nuorille naisille, varsinkin maahanmuuttajataustaisille, jotka ovat muutenkin heikommassa asemassa jo valmiiksi. Espoon tyttöjen taloa ei kuulu lakkauttaa vaan rahoitus on löydettävä. Tyttöjen Talon toiminta on ehkäisevää työtä ja haluammeko todella auttaa vasta, kun ihmisellä on kaikki voimat loppu?

Otakari Susanna (Turku, 01.11.2021)

#3697

Että koronavuosien jälkeen voitte edes harkita tällaista. Vaalipuheet ja käytännön teot taas kovasti ristiriidassa.

Hannakatri Hollmen (Espoo, 01.11.2021)

#3739

Ei saa lakkauttaa tyttöjen taloa 😥

Sanna Selkälä (Espoo, 01.11.2021)

#3777

Tyttöerityistä työtä on tärkeää tukea myös jatkossa.

Anne Ruusunen (Turku, 02.11.2021)